Lakiehdotus tuo uusia kiemuroita energiatehokkuustyöhön

10.10.2014

Energian käytön tehostamista koskeva lakiehdotus tuo uudenlaisia vaatimuksia elinkeinoelämälle. Merkittävin niistä on katselmointivelvoite suurille yrityksille. Näiden tulee jatkossa tehdä tietyt vaatimukset täyttävä energiakatselmus neljän vuoden välein.

Ehdotetulla energiatehokkuuslailla pannaan toimeen energiatehokkuusdirektiivin velvoitteita. Katselmointeja on Suomessa tehty jo pitkään ja tuloksellisesti muun muassa osana energiatehokkuussopimuksia, mutta lakiluonnoksen mukaan toimintaan ehdotetaan muutoksia.

Ensimmäinen lain mukainen katselmus olisi tehtävä 5.12.2015 mennessä. Suuria yli 250 henkeä työllistäviä yrityksiä on Suomessa yli kuusisataa, joten näiden kaikkien kokonaisvaltainen katselmointi annetussa määräajassa tuntuu ylivoimaiselta urakalta yritysten ja katselmoijien näkökulmasta. Lisää yrityksiä tulee velvoitteen piiriin vielä liikevaihdon tai taseen suuruuden perusteella.

Elinkeinoelämän kannalta tärkeintä on varmistaa, että katselmoinnit ovat oikein kohdennettuja ja niissä todella löytyy energian säästömahdollisuuksia. Koska tarkempi ohjeistus vielä puuttuu, olisi ensimmäisen katselmuksen osalta määräaikaa jatkettava. Seuraavien katselmuskierrosten osalta tulee olla mahdollista hyödyntää suomalaista, hyvin toiminutta energiatehokkuuden sopimusjärjestelmää, kuten lakiehdotuksessa on esitetty.

Ministeriöiden ja toimijoiden (mm. elinkeinoelämä ja kunnat) väliset energiatehokkuussopimukset niihin liittyvine katselmuksineen ovat olleet pitkään energiatehokkuustoiminnan keskiössä Suomessa. Elinkeinoelämä kannattaa sopimustoimintaan panostamista jatkossakin nykyisen 2016 päättyvän sopimuskauden jälkeen.

Eduskunta käsittelee lakiehdotusta ja siihen liittyviä muita lakimuutoksia tulevat kuukaudet. Uuden energiatehokkuuslain on tarkoitus astua voimaan tammikuun alusta 2015.

Lisätiedot: Asiantuntija Kati Ruohomäki, sähköposti: k.ruohomaki(a)businesseurope.eu
(Kati Ruohomäki työskentelee syksyn 2014 BusinessEuropessa energia- ja ilmastoasiantuntijana)