Tavaramerkkisääntely uudistuu, hakemusten luokitukset muuttuvat

04.05.2015

Elinkeinoelämä on pääosin tyytyväinen EU:ssa hyväksyttyihin uudistuksiin tavaramerkkisääntelyssä. Uusi luokituskäytäntö aiheuttaa kuitenkin yrityksille ylimääräistä työtä.

EU:ssa päästiin huhtikuussa yhteisymmärrykseen tavaramerkkisääntelyn uudistamisesta eli tavaramerkkidirektiivin ja -asetuksen muuttamisesta. Neuvottelutulos edellyttää vielä virallisen hyväksynnän neuvoston pysyvien edustajien komitealta (Coreper), joka käsitellee asiaa 8.5., sekä vahvistuksen myös Euroopan parlamentilta.

Sen jälkeen asetus tulee voimaan tietyn määräajan kuluessa julkistamisen jälkeen ja on sellaisenaan suoraan sovellettavaa oikeutta EU-jäsenmaissa. Direktiivi sen sijaan pitää saattaa kansallisesti täytäntöön, ja tämä työ alkanee Suomessa työ- ja elinkeinoministeriössä heti syksyllä.

Uudistuksella tähdättiin aiempaa tehokkaampaan tavaramerkkijärjestelmään, joka auttaisi osaltaan vauhdittamaan innovaatiotoimintaa, kasvua ja kilpailukykyä Euroopassa. Sääntelyä pyrittiin modernisoimaan ja tavaramerkkien rekisteröintiä yksinkertaistamaan niin, että ne vastaisivat nykyistä paremmin yritysten tarpeisiin. Lisäksi haettiin kustannustehokkuutta ja parempaa oikeusvarmuutta.

Yritys, hyödynnä kuuden kuukauden muutosaikaa!

– Tavaramerkkiuudistus on sikäli poikkeuksellinen EU-sääntelyn uudistus, että elinkeinoelämä piti sitä myönteisenä ja tavoitteiltaan oikeana heti komission ehdotuksesta lähtien. Kaksi vuotta kestäneen käsittelyn jälkeen hyväksytty lakipaketti vastaa edelleen sisällöltään pääosin hyvin yritysten tarpeisiin, EK:n IPR-asiantuntija Riikka Tähtivuori sanoo.

Tuoteväärennösten torjunnan tehostamisessa EU:n kauttakulkuliikenteessä ja tavaramerkkihakemusten luokituskäytännön muuttamisessa jouduttiin kuitenkin hyväksymään kompromissi.

Kauttakuljetusliikenteessä oikeudenhaltijalla on vastaisuudessa nykyistä paremmat mahdollisuudet saada tuoteväärennöksiksi epäillyt tuotteet pysäytettyä EU:n tullialueella, mutta oikeudenhaltijalle jää edelleen vastuu näyttää toteen loukkauksen täyttyminen lopullisessa määränpäämaassa.

Tavaramerkkihakemusten luokituskäytäntö muuttuu vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) vuonna 2012 antamaa ratkaisua, jonka mukaan tavaramerkkiluokkien otsikko käsittää vastaisuudessa vain nimikkeen sanallisen merkityksen eikä enää otsikon alla olevia yksityiskohtaisempia tavaroiden tai palvelujen luetteloita, kuten esimerkiksi Suomessa on tähän asti luokkaotsikon tulkittu kattavan.

Tulevaisuudessa suojan laajuus täytyy kuvata yksityiskohtaisemmin nimeämällä myös ne luokkaan kuuluvat tavarat ja/tai palvelut, jotka halutaan suojattavan mutta jotka eivät suoraan sisälly luokkaotsikon kirjaimelliseen tulkintaan.

Ongelmalliseksi muutoksen tekee se, että kaikki ennen EUT:n ratkaisua voimassa olleet tavaramerkkirekisteröinnit pitää tarkentaa uuden luokituksen mukaisiksi kuuden kuukauden kuluessa asetuksen voimaantulosta. Muutosajan umpeuduttua tavaramerkin suoja-ala supistuu luokkaotsikon nimikkeen kirjaimelliseen tulkintaan.

– Suomi ja kotimainen elinkeinoelämä vastustivat neuvotteluissa taannehtivaa soveltamista ja lopulta kompromissina hyväksyttiin kuuden kuukauden siirtymäaika, Riikka Tähtivuori kertoo.

– Aikaikkuna ei toki kokonaan poista taannehtivuuden vaikutuksia, sillä se ei säilytä oikeudenhaltijoiden olemassa olevia oikeuksia voimassa sellaisenaan. Se tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden halukkaille tarkentaa tietyn ajan kuluessa suoja-alueensa alkuperäiseen laajuuteen.

Siirtymäaika on EK:n näkemyksen mukaan EU:ssa noudatettavan ns. paremmin sääntelyn periaatteen vähimmäisedellytys varsinkin Pohjoismaisen oikeustradition näkökulmasta, jossa lainsäädäntömuutoksia ei sovelleta taannehtivasti.

Luokitusmuutoksesta tiedotetaan suomalaisille tavaramerkin haltijoille vielä yksityiskohtaisemmin kevään kuluessa, kun tavaramerkkipaketti on lopullisesti vahvistettu EU:ssa ja artiklojen tarkat muotoilut sekä voimaantuloajat ovat tiedossa. Yritysten on nyt kuitenkin tärkeä havahtua kuuden kuukauden muutosaikaan ja sen hyödyntämiseen mahdollisimman etupainotteisesti.

Eurooppalaista tavaramerkkiä haetaan suoraan OHIMilta

Myös tavaramerkkien hakemus- ja vuosimaksut muuttuvat, kun rekisteröintimaksu uudistuu ”yksi luokka, yksi maksu” -periaatteen mukaiseksi. Nykyinen maksu mahdollistaa enintään kolme tavara- tai palveluluokkaa. Muutoksella halutaan ohjata hakemaan suojaa vain tavaramerkin hakijan omien tarpeiden edellyttämiin luokkiin. Näin säästetään kustannuksia etenkin, jos hakija hyödyntää sähköistä rekisteröintiä.

Uudistuksen myötä EU:n tavaramerkkiasioita hoitavan viranomaisen OHIMin nimi muuttuu Euroopan unionin immateriaalioikeusvirastoksi (European Union Intellectual Property Office). Yhteistyötä sen ja EU-maiden tavaramerkkiviranomaisten kesken pyritään vahvistamaan. Vastaisuudessa puhutaan Yhteisön tavaramerkin asemesta Eurooppalaisesta tavaramerkistä ja niiden hakemukset tehdään suoraan OHIMille.

Lue lisää yhteisymmärryksen syntymisestä Euroopan neuvoston ja Euroopan parlamentin sivuilta