Jäsenmaat vaativat EU:lta malttia vallankäytössä

01.07.2014

Eurooppa-neuvoston hyväksymä strateginen ohjelma linjaa valtionpäämiesten näkemykset EU:n kehityssuunnasta ja lainsäädäntötyön suuntaviivoista seuraaville viidelle vuodelle. Se on myös päämiesten kanta siitä, mitä asioita tulevan komission pitäisi huomioida omassa poliittisessa ohjelmassaan ja siihen pohjaavissa vuosittaisissa työohjelmissa.

Suuntaviivoissa kehotetaan unionia pidättyväisyyteen toimivallan käytössä. EU-tason toimia ei tarvita, jos jäsenmaat pääsevät itse samoihin tavoitteisiin EU:ta paremmin. Yhdessä toimimalla on saatava enemmän aikaan kuin yksittäiset jäsenmaat omillaan voisivat saada.

Eurooppa-neuvoston strategisen ohjelman viisi painopistettä ovat:

  1. Vahvemmat taloudet, joissa on enemmän työpaikkoja
  2. Yhteiskunnat, jotka kykenevät voimaannuttamaan ja suojelemaan
  3. Turvattu tulevaisuus energia- ja ilmastoasioissa
  4. Luotettava perusvapauksien alue
  5. Tehokas yhteinen toiminta maailmassa

Julkilausumassa unionin todetaan tarvitsevan rohkeita toimenpiteitä investointien vauhdittamiseksi, työpaikkojen luomiseksi ja kilpailukyvyn edellyttämien uudistusten edistämiseksi.

– Tämä pätee muun muassa energia- ja ilmastopolitiikkaan, jossa Eurooppa tarvitsee pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta sekä sitä, että myös vaikutukset työllisyyteen ja kilpailukykyyn huomioidaan, EK:n Brysselin toimiston päällikkö Janica Ylikarjula toteaa.

Ylikarjulan mukaan ohjelma ei tarpeeksi korosta, että yrityksillä on asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa keskeinen rooli.

– Nyt tarvittaisiin selkeä viesti siitä, että Euroopasta halutaan tehdä yrityksille houkutteleva sijaintipaikka, jossa niiden kannattaa työllistää, hankkia asiakkaita ja laajentaa toimintaansa, Ylikarjula muistuttaa.

Linkki Eurooppa-neuvoston strategiseen ohjelmaan (liite 1)

 

Kuva: 123rf.com, adrianhancu