Komissio reilumman ja läpinäkyvämmän verotuksen asialla

19.03.2015

Euroopan komission on ottanut vuoden 2015 työohjelmaan veronkierron ja veron välttelyn estämisen. Tavoitteena on tehdä verotuksesta reilumpaa ja läpinäkyvämpää.

Komissio julkaisi eilen verotuksen avoimuutta koskevan toimenpidepaketin. Tärkeimpänä keinona avoimuuden saavuttamiseksi esitetään jäsenvaltioiden välistä tietojenvaihtoa verotuksen ennakkoratkaisujen osalta (tax rulings). Verotuksesta vastaavan komissaarin Pierre Moscovicin esittelemä tietojenvaihto ennakkoratkaisuista olisi jäsenvaltioiden välillä automaattista ja pakollista.

Esityksen mukaan tietojenvaihdon piirissä olisivat sellaiset jäsenvaltioiden verotusta koskevat ennakkoratkaisut, jotka koskevat rajat ylittävää liiketoimea ja joilla on vaikutusta myös toisen valtion verotuloihin. Tietojenvaihdon tavoitteena on estää valikoivien veroetujen myöntäminen vain joillekin yrityksille ja turvata reilu verokilpailu jäsenvaltioiden kesken.

EK:n veroasiantuntija Virpi Pasanen pitää ennakkoratkaisujen hakemista välttämättömänä  yritysten liiketalouden suunnittelussa.

– Kansainväliset yritykset toimivat globaaleilla markkinoilla ja niiden toiminta on luonnollisesti rajat ylittävää. Näissä tilanteissa on välttämätöntä tietää, miten eri liiketoimia verotuksessa kohdellaan. Esityksellä ei puututakaan yritysten mahdollisuuteen saada ennakkoratkaisuja verotukseen, vaan tarkoitus on kohdistaa valvontaa ennen kaikkea jäsenvaltioihin.

Tavoitteena on, että verotuksen ennakkoratkaisuja koskeva tietojenvaihto tulisi voimaan jo vuoden 2016 alusta. Kun kyse on verotukseen liittyvästä asiasta, tulee kaikkien 28 EU:n jäsenvaltion olla esityksen takana. Tämä lisää hankkeen vaikeuskerrointa huomattavasti. Verokomissaari Moscovici esittikin tiedotustilaisuudessa hankkeen osalta vahvan vetoomuksen jäsenmaille hankkeen hyväksymiseksi.

– Viranomaisten välinen veropäätösten automaattinen tietojenvaihto EU:ssa on hyvä asia, kunhan huolehditaan kaupallisesti arkaluonteisen tiedon suojaamisesta, toteaa Pasanen.

 Lisää toimia on odotettavissa ennen kesää

Ennen kesäkuun Eurooppa-neuvoston kokousta komission on tarkoitus julkaista toinen osa paketista. Tällöin on odotettavissa yritysverotuksen toimenpideohjelma, jolla tavoitellaan yritysverotuksen muuttamista oikeudenmukaisemmaksi ja tehokkaammaksi. Tarkoitus on antaa ainakin uudistunut esitys CCCTB –hankkeesta (common consolidated corporate tax base) yhteisen eurooppalaisen yritysveropohjan luomiseksi.

Onko komissiolla oikeat työvälineet?

– Veronkierto ja harmaa talous ovat laittomia toimia ja vääristävät kilpailua. On hyvä, että EU pyrkii entistä aktiivisemmin puuttumaan tällaisiin toimiin. Samalla tulee kuitenkin huolehtia siitä, että reilumman ja läpinäkyvämmän verotuksen nimissä toimia ei ylimitoiteta.

Komission uudessa työohjelmassa on lanseerattu myös erityinen investointiohjelma sekä korostettu talouskasvun ja työnteon merkitystä. Nämä ovat EU:n tulevaisuuden kannalta avainasemassa.

– Kaikkia EU:n päätöksiä on lähtökohtaisesti arvioitava siitä lähtökohdasta, miten ne vaikuttavat talouskasvuun ja työllisyyteen. Näin on välttämätöntä tehdä myös verotuksen ratkaisujen osalta, korostaa Pasanen.