Näytön paikka sääntelyn karsimisessa

14.04.2015

Maan tuleva hallitus on saatava sitoutumaan sääntelyn purkamiseen. Tällä hetkellä Suomessa annetaan vuosittain noin 1 300 säädöstä. Seuraavan hallituskauden aikana sääntelymassaa tulee karsia kahden prosentin vuosivauhtia.

Vuosia kestävät lupa- ja valituskäsittelyt ovat johtaneet siihen, että jumissa on tällä yli 3 miljardin investoinnit. Turhaa byrokratiaa karsimalla ja lainsäädäntöä kehittämällä luodaan yrittämiselle ja yritystoiminnalle paremmat edellytykset.

– Maan uudella hallituksella on edessään työntäyteinen nelivuotiskausi. Lupa- ja säädösviidakon raivaamisen tulisi nousta yhdeksi hallituksen kärkiteemaksi. Tätä kautta saamme synnytettyä maahan lisää työpaikkoja ja hyvinvointia muutenkin vaikeina taloudellisina aikoina. Johtoajatukseksi tulee ottaa yksi säädös sisään, kaksi ulos, painottaa EK:n johtaja Hannu Rautiainen.

Nykyisen säädöskaaoksen purkamisen lisäksi lakiesityksiä tulisi arvioida yhä tarkemmin myös yritysten näkökulmasta.

– Olisi perustettava riippumaton elin arvioimaan lakiesityksiä. Sen tulisi torpata haitallisia, tarpeettomia ja huonosti perusteltuja esityksiä. Yrityksistä yli 99 prosenttia on pk-yrityksiä, joten säädösten vaikutuksia on arvioitava erityisesti pk -kentän näkökulmasta, sanoo Rautiainen.

EK julkaisi maaliskuussa ”Hyvä sääntely – parempi Suomi” -selvityksen.

https://youtu.be/z85owmaRaAo