Pitkäjänteinen päätöksenteko houkuttelee investoimaan

24.04.2015

Poliittisten päätösten epäjohdonmukaisuus on riski investoinneille. Jotta toimintaympäristö kannustaa yrityksiä investoimaan, päätöksenteon tulee olla pitkäjänteistä ja ennakoitavaa. Epävarmuus voi aiheuttaa lähes yhtä suurta haittaa kuin itse päätökset.

Mitä pitkäikäisemmästä investoinnista on kyse, sitä vakaampi ja ennustettavampi toimintaympäristö tarvitaan. Kaikkein kriittisimpiä ovat päätökset, jotka vaikuttavat investointien tuotto-odotuksiin.

Päätösten poukkoilevuus on kohtalokasta, jos tuotannon edellytykset muuttuvat yllättäen vaikkapa verotuksen tai sääntelyn aiheuttamien kasvavien kustannusten takia. Vähintään yhtä kohtalokasta on, jos toiminta perustuu lainsäädännön avulla luotuun kysyntään ja säädökset muuttuvat odottamatta.

Minkälaista sitten on pitkäjänteinen päätöksenteko?

Se on johdonmukaisia, linjassa tavoitteiden kanssa, ja päätökset ovat riittävän pysyviä. Lisäksi on turvattava kohtuullinen sopeutumisaika. Jos nämä ehdot eivät täyty, vaarana ovat tarpeettoman kalliit taikka hyödyttömiksi muuttuvat investoinnit.

Yksi myönteinen esimerkki pitkäjänteisyyden tavoittelusta ovat eri hallinnonalojen yhdessä valmistelemat energia- ja ilmastostrategiat. Vastaavasti liikenneinfralle pitäisi laatia vähintään kymmenen vuoden kehitysohjelmat. Yritysten toiminnan ja investointien kannalta on samoin välttämätöntä, että verotus olisi nykyistä ennustettavampaa ja johdonmukaisempaa.

Poukkoilevuus päätöksenteossa johtuu usein siitä, että päätösten vaikutuksia ei arvioida riittävästi. Hallinnonalojen välillä voi olla ristivetoa, päätöksiä tehdään siiloissa pieninä palasina ja kokonaisuus hämärtyy.

Vaikutusten arviointiin tulisikin sisällyttää ”pitkäjänteisyys-testi”. Sillä tarkistettaisiin, että päätös on linjassa tavoitteiden kanssa eikä sillä ole ei-toivottuja sivuvaikutuksia. Lisäksi on varmistettava, että päätös toimii erilaisissa olosuhteissa ja sisältää riittävät siirtymä- ja sopeutumisajat.

Toimivuutta tulisi testata myös riittävän edustavalla joukolla yrityksiä.

Pitkäjänteisyys ei saa olla pysähtyneisyyttä. Joskus on pystyttävä tekemään nopeastikin toimintaympäristöä parantavia päätöksiä taikka korjaamaan huonoksi osoittautuneita ratkaisuja. On elettävä ajassa.

Yrityksille päätösten epävakaudesta aiheutuva poliittinen riski on yksi hankalimmista. Se on vaikeasti hinnoiteltava, ja siltä ei voi suojautua. Päätöksenteon pitkäjänteisyys sekä sen tuoma vakaa ja ennustettava toimintaympäristö voisi sen sijaan olla Suomelle kilpailuetu, tärkeä houkutin investoinneille.

Kirjoitus on julkaistu mielipidesivulla Suomenmaa-lehdessä 22.4.2015

kuva: 123rf.com