EU-Turkki -taloussuhteet kehittyvät

05.08.2015

EU-komissio julkaisi 5.8.2015 tiekartan EU:n ja Turkin välisten taloussuhteiden kehittämisestä ja tulliliiton uudistamisesta. Turkki hyväksyttiin EU:n jäsenhakijamaaksi Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella vuonna 1999 ja jäsenyysneuvottelut käynnistyivät 2005. Neuvottelujen päätökseen saattaminen on kuitenkin edelleen täysin avoinna.

Turkki on EU:n 6. suurin kauppakumppani ja kolme neljäsosaa Turkkiin tehdyistä ulkomaisista investoinneista on peräisin EU:sta. Samanaikaisesti EU:n ja Turkin kahdenvälisiä taloussuhteita koskevat sopimukset ovat jääneet ajastaan jälkeen.

EU:n solmittua laajakatteisia vapaakauppasopimuksia useiden keskeisten kauppakumppanien kanssa ja neuvotellessa sopimuksesta Yhdysvaltain kanssa, on sopimuspohjan uudistaminen Turkin kanssa noussut entistä tärkeämmäksi. Asiaa valmistellut työryhmä esittää erityisesti palvelukauppaa, julkisia hankintoja ja maataloustuotteita koskevan kaupan sopimuspohjan ja tulliliittosopimuksen uudistamista.

Suomen vienti Turkkiin kasvoi tammi-toukokuussa 25 % viime vuoden vastaavasta ajasta ja nousi 1,4 %:iin kokonaisviennistä. Tuonnissa Turkin osuus oli vastaavasti 0,7 %. Suoria sijoituksia Suomesta Turkkiin on tehty verrattain vähän.  Suurimman investoinnin Turkkiin on tehnyt metalliteollisuuskonserni Componenta Oyj.