Suhdannetilanteessa vain pientä parannusta

28.09.2015

Yritysten suhdannetilanteessa tapahtui syyskuussa vain pientä parannusta. Suhdannetilanne on edelleen keskimääräistä heikompi kaikilla toimialoilla.

Teollisuudessa ja rakentamisessa yritysten suhdannetilanne kohentui hitusen elokuusta, mutta palveluissa luottamus sen sijaan laski loivasti. Vähittäiskaupan suhdanteet pysyivät ennallaan matalalla tasolla.

– Vaikea tilanne jatkuu, ja käännettä joudutaan yhä odottamaan. Suomen sijoitus on valitettavasti erittäin heikko, kun suhdannetilannetta vertaa muihin EU-maihin, sanoo EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila.

Teollisuudessa luottamusindikaattorin saldoluku on nyt -10, kun se oli elokuussa -13. Pitkän aikavälin keskiarvo on +1. Tuotannon ei odoteta kasvavan, ja tilauskanta on selvästi alle normaalin.

Rakennusyritysten luottamus elpyi vähän syyskuussa, ja luottamusindikaattori nousi kolmella pisteellä saldolukuun -12. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -8, joten luottamus on hieman keskimääräistä heikompaa.

Palveluyritysten luottamus heikkeni loivasti. Indikaattorin saldoluku laski syyskuussa arvoon +2, kun saldoluku oli elokuussa +4. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on +13. Palveluyritykset arvioivat suhdannetilanteensa heikentyneen edelleen, joskin loppuvuodelle ennustetaan jonkin verran kasvua myyntilukuihin.

Vähittäiskaupassa luottamus pysyi syyskuussa lähes ennallaan, mutta matalalla tasolla. Luottamusindikaattorin tuorein saldoluku on -16, kun se oli elokuussa -17. Pitkän ajan keskiarvo on -2. Myynnin määrä laski edelleen laajasti, ja myynnin arvioidaan vähenevän yhä.