Lomarahauudistus ei saa nostaa yritysten kustannuksia

29.09.2015

Hallituksen päätös korvata sunnuntaikorvauksien ja ylityölisien leikkaukset lomarahanleikkauksella oli sinänsä perusteltu ratkaisu. Myös EK:n esitykseen sisältyi tämä vaihtoehto, tosin niin, että asiasta olisi alakohtaisesti päätetty liittojen toimesta. Lomarahan leikkauksella alennetaan yritysten yksikkötyökustannuksia ja siten parannetaan niiden edellytyksiä pärjätä kilpailussa ja palkata lisää työntekijöitä.

Lomarahan leikkaamista ei kuitenkaan missään nimessä saa toteuttaa niin, että samalla määrätään sellaiset toimialat ja yritykset maksamaan lomarahoja, joissa lomarahoja ei tällä hetkellä ole. Tällöinhän näillä aloilla työvoimakustannukset nousevat, eivätkä laske, kuten tarkoitus on ollut. Tämä merkitsee työpaikkojen menetyksiä ja kilpailukyvyn heikkenemistä.

Jollakin aloilla lomaraha maksetaan esim. lomapalkkaan sisältyen. Lisäksi joillakin aloilla ja yrityksissä ei varsinaista lomarahaa ole ja tämä on otettu huomioon korottavana tekijänä varsinaista palkkaa määriteltäessä.

EK edellyttää, että lomarahauudistusta ei toteuteta niin, että ne yritykset, jotka eivät ole tähän asti maksaneet lomarahoja, joutuvat uudistuksen maksumiehiksi. Lainsäädäntövalmistelussa tulee huomioida, että jollakin aloilla ns. lomarahat maksetaan jollakin toisella tavalla tai ne yksikertaisesti sisältyvät palkkaan. Uudistus on toteutettava siten, että kaikilla aloilla ja kaikissa yrityksissä yksikkötyökustannukset vähentyvät.

Suomessa arvioidaan olevan satoja tuhansia työntekijöitä, jotka eivät saa varsinaista lomarahaa. Näitä työntekijöitä löytyy mm. palvelualoilta, rakennusteollisuudesta ja sivistystoimialalta.