EK:n talouskatsaus: varovaista elpymistä Euroopassa, sinnittelyä Suomessa

17.11.2015

Varovainen elpyminen jatkuu Euroopassa pakolaiskriisistä ja maailmantalouden kasvun hidastumisesta huolimatta.

Maailmankauppa kasvaa nyt hitaammin kuin maailman BKT. Kaupan kasvun hidastumista selittää Kiinan tuonnin hiipuminen. Eniten siitä ovat kärsineet Kiinan lähimmät kauppakumppanit Aasiassa, mutta se on kärjistänyt myös Venäjän ja Brasilian tilannetta.

Suorat vaikutukset Yhdysvaltoihin ja erityisesti Eurooppaan ovat toistaiseksi olleet vähäisempiä.

– Terrorismi sen sijaan heijastunee kuluttajien ja yritysten toimintaan Euroopassa, arvioi ekonomisti Juha Vartia EK:sta.

Yhdysvalloissa teollisuuden kasvu on hiipumassa, mutta kotimarkkinoiden tilanne on vakaa. BKT:n nousu hidastui syksyllä jonkin verran.

Pörssikurssit reagoivat herkästi, mutta niissä ei näy varsinaista laskutrendiä. Kurssien pudotus alkoi Kiinan johdolla lokakuussa, mutta ne ovat nyt jo ehtineet palautua lähelle tuolloista tasoa. Kiinankin kotimarkkinavetoinen pörssi on osin jo palautunut ja se on edelleen hyvin korkealla tasolla.

– Saksassa yleisindeksi on ylittänyt autojen päästökriisiä edeltäneen tasonsa VW-konsernin osakkeen romahduksesta huolimatta. Pörsseissä oleva raha pitäisi saada poikimaan investointeja, Vartia huomauttaa.

Suomessa suhdannetilanne jatkuu epämääräisenä, vaikka teollisuuden tuoreimmat luvut kohosivat vaihteeksi ylöspäin. Viennin elpymisestä ei ole merkkejä, eivätkä suhdannekyselyt lupaa juuri parempaa vielä ensi vuoden alussakaan.

– Kaiken lisäksi kokonaistuotannon suhdannekuvaaja putosi syyskuussa selvästi. Onko se kuukausittaista vaihtelua vai tyrehtyykö kotimarkkinoidenkin hintelä kasvu, Vartia kysyy.