Hyvä johtaminen vähentää poissaoloja luultua enemmän

17.11.2015

Hyvällä ja motivoivalla johtamisella voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia henkilöstön hyvinvoinnissa ja samalla säästää yrityksen kustannuksia poissaoloissa sekä lisätä työtehoa. Tekemättömän työn vuosikatsaus 2015 -tutkimus osoitti, että työkykyä johtamalla edelläkävijäyritykset ovat onnistuneet vähentämään tekemättömän työn kustannuksia jopa 38 prosenttia.  

Tekemättömän työn vuosikatsauksen 2015 julkistuksen yhteydessä jaettiin tunnustukset yrityksille, jotka ovat tehneet järjestelmällistä työtä työterveyden ja työhyvinvoinnin eteen. Hyvästä johtamisesta saivat tunnustusdiplomin Empower, Atria, Meyer Turku ja Osuuskauppa Suur-Savo.

– Suomalainen yhteiskunta menettää vuosittain noin 5 miljardia tekemättömän työn kustannuksina, kuten sairauspoissaoloina, työkyvyttömyytenä ja ennenaikaisena eläköitymisenä. Palkitut yritykset osoittavat esimerkillään, että johtaminen vaikuttaa luultuakin enemmän poissaoloihin ja työhyvinvointiin. Työkykyjohtaminen on siis kannattavaa toimintaa yrityksille, toteaa EK:n asiantuntijalääkäri ja työryhmän puheenjohtaja Jan Schugk.

Työkykyjohtamisella suuria säästöjä

Palkitut yritykset edustavat erilaisia toimialoja: Empower sähkö- ja televerkkoalaa, Atria elintarviketeollisuutta, Meyer telakkateollisuutta ja Osuuskauppa Suur-Savo kaupan alaa.

Esimerkiksi Atria-konsernissa tekemättömän työn kustannus palkkasummaan nähden on laskenut vuosina 2008-2014 huimasti eli 38 prosenttia. Tämä tarkoittaa 5,4 prosenttiyksikön säästöjä yrityksen palkkasummaan suhteutettuna.

Atrian sairauspoissaoloprosentti on vähentynyt samalla 3,6 prosenttiyksikköä, tapaturmavakuutusmaksu yli 40 prosenttia ja työkyvyttömyysmaksu yli kolmanneksen. Työkyvyttömyyseläkkeiden suhteelliset määrät ja eläkemenot ovat vähentyneet Atriassa yli 40 prosenttia. Työterveyspanostukset ovat lähes kaksinkertaistuneet vuodesta 2008 vuoteen 2010 mennessä ja tämän jälkeen laskeneet hieman saavuttaen toimialan keskitason.

********************************

Tekemättömän työn vuosikatsauksen ohjausryhmään kuuluvat EK:n  asiantuntijalääkäri ja työryhmän puheenjohtaja Jan Schugk, SAK:n asiantuntijalääkäri Kari Haring, Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula, PricewaterhouseCoopersin (PwC) Senior Manager Karita Reijonsaari sekä johtaja ja työryhmän sihteeri Lasse Parvinen Terveystalosta.

Näiden organisaatioiden lisäksi vuosikatsauksen yhteistyökumppaneita ovat Elo, Etera, Ilmarinen, If, Varma ja Veritas. Tutkimuksessa käytettiin PwC:n varmentamaa kustannusanalyysimenetelmää.

Tekemättömän työn vuosikatsaus 2015 (yhteenveto tuloksista, pdf)