Omavastuu lomalla sairastamisesta tulee takaisin, katso ohjeistus työnantajalle

Vuosilomalaki muuttuu huhtikuun 2016 alusta. Vastaisuudessa työntekijä ei voi enää siirtää kaikkia niitä vuosilomapäiviä, jolloin hän on lomallaan työkyvytön. Myös vuosiloman kertymiseen perhevapaiden ajalta tulee muutoksia. Työnantaja, katso ohjeistus lakimuutoksista!

Vuosilomalaista poistettiin pari vuotta sitten EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön vedoten työntekijän omavastuu lomalla sairastumisesta. Se tarkoitti, että työntekijällä oli oikeus siirtää kaikki ne vuosilomapäivät, jolloin hän on lomalla työkyvytön.

Nyt omavastuu palautetaan lakiin, joskin osin muutetussa muodossa.

Omavastuupäiviä voi olla enintään kuusi

Uuden säännöstön mukaan työntekijällä voi olla enintään kuusi omavastuupäivää kunakin lomanmääräytymisvuonna ansaitun vuosiloman aikana. Täysi kuuden päivän omavastuu tulee sovellettavaksi viiden viikon eli 30 arkipäivän vuotuiseen vuosilomaan.

Jos työntekijä on yhteensä yli kuutena päivänä loman tai sen osan aikana työkyvytön, hän voi siirtää lomaansa nämä kuusi päivää ylittävien päivien osalta. Ensimmäisen viikon työntekijä sairastaa siis tavallaan omaan piikkiinsä.

Toisin kuin aiemman lain aikana, omavastuu voi nyt kulua myös yksittäisinä päivinä. Omavastuupäiviä voi kertyä sekä kesä- että talviloman ajalta.

Työntekijä voi olla työkyvytön esimerkiksi neljän lomapäivän ajan kesälomallaan ja kahden lomapäivän ajan talvilomallaan. Jos hän on vielä sen jälkeen työkyvytön talvilomapäiviensä aikana, hän voi siirtää nämä kuusi päivää ylittävät lomapäivät.

Omavastuu koskee vain tilanteita, jolloin sairastuminen tapahtuu vasta vuosiloman aikana. Sen sijaan se ei koske tilanteita, jolloin työntekijä sairastuu jo ennen lomaa tai samanaikaisesti loman alkaessa. Näissä tilanteissa työntekijällä on vastaisuudessakin oikeus siirtää ne lomapäivät, jolloin hän on lomallaan työkyvytön.

Lomaoikeutta kertyy perhevapailta aiempaa vähemmän

Omavastuun palauttamisen lisäksi vuosilomalakia muutetaan siten, että perhevapaiden ajalta työntekijälle kertyvää lomaoikeutta rajataan.

Uudessa säännöstössä äitiys- ja vanhempainvapaalta ja vastaavasti isyys- ja vanhempainvapaalta vuosilomaoikeutta ansaitaan enintään kuuden kuukauden ajalta. Vuosilomaa ei siis tulevaisuudessa ansaita enää koko vapaitten ajalta.

Uudistukset voimaan 1.4.2016 – lue ohjeet!

Muutokset tulevat voimaan pääosin 1.4.2016. Lue tästä EK:n laatima kattava ohjeistus muutoksista ja niiden voimaantulosta.

Lue lisää: