Kansainvälisen liiketoiminnan osaamista lukioihin

20.05.2016

Syksystä 2017 alkaen kaikki Suomen lukiolaiset saavat mahdollisuuden perehtyä kansainvälisiin bisnestaitoihin TAT:in tuottamien verkkokurssien avulla. Pilotit alkavat jo ensi syksynä.

NuoretTaloudellinen tiedotustoimisto TAT on julkistanut uuden lukioihin suunnatun kurssikokonaisuuden, joka keskittyy kansainväliseen liiketoimintaan. Kahdeksan digitaalista kurssia tarjoavat lukiolaisille mahdollisuuden kehittää bisnestaitoja ja kykyä toimia kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Aihe on ajankohtainen: talous globalisoituu, bisnesympäristö monimutkaistuu, eikä kansainvälisyyteen riitä pelkkä kielitaito. Jo toisen asteen opiskelijat tarvitsevat monipuolisen kuvan työelämän ja yhteiskunnan osaamistarpeista.

TAT:in tarjoamille kursseille on aito tarve, uskoo yritysten kansainvälistymiseen perehtynyt asiantuntija Outi Ervasti:

– Suomalaisenkin yrityksen merkittävin asiakas tai lähin kollega voi sijaita toisessa maassa ja toisella aikavyöhykkeellä. Työelämässä tarvitaan kykyä ymmärtää ja hallita eri maiden bisneskulttuureja ja globaalin liiketoiminnan lainalaisuuksia. Kansainvälisissä myynti- ja markkinointitaidoissakin meillä on petrattavaa.

TAT:in aloite on tärkeä myös lukioiden ja yritysten välisen työelämäyhteistyön kannalta, uskoo EK:n kauppapolitiikan asiantuntija Saila Turtiainen:

– Tässä on yrityksillä erinomainen tilaisuus tavoittaa nuoria tulevaisuuden osaajia sekä olla mukana yritysmyönteisen asenneympäristön kehittämisessä ja osaamisen laajentamisessa.

Kurssikokonaisuutta tukevat mm. Lidl, UPM ja Microsoft, jotka tarjoavat kursseille casemateriaaleja elävästä yrityselämästä. Samalla kurssit toimivat valmistavana opetuksena korkeakouluopetukselle.

Kymmenkunta suomalaislukiota pilotoi kursseja lukuvuonna 2016–2017. Lukuvuodesta 2017–2018 alkaen kurssit ovat kaikkien Suomen lukiolaisten valittavissa.

TAT:n hanke ”Yrityselämän nuoret sukupolvet” on osa Suomen hallituksen Kokeileva Suomi -kärkihanketta. Sen yhteistyökumppaneita ovat Slush, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA, Opetushallitus, Suomen Ekonomit, Suomen Pankki sekä Suomen Yrittäjät.

Lisätietoa TAT:n nettisivuilta.