Rankkaa luettavaa EU-yritysten kaupan esteistä

27.11.2014
Saila Turtiainen

Saila Turtiainen, EK

Luin hiljattain kaksikin tuoretta selvitystä siitä, millaisia kaupan esteitä eurooppalaiset yritykset maailmalla kohtaavat. Sekä EU:n komission että Global Trade Alertin arviot ovat tylyjä: protektionismi kiristyy ja vaikeuttaa entisestään EU:n kasvunäkymien viriämistä.

Komission raportin mukaan Venäjä pitää kyseenalaista ykköspaikkaa maana, joka on asettanut yrityksille eniten kaupan esteitä. Itänaapuri viritti kesäkuun 2013 ja 2014 välisenä aikana peräti 32 uutta kaupan estettä. Venäjän jälkeen komissio rankkaa kaupan estäjien listalle Kiinan, Intian ja Indonesian, mutta vahingollisin vaikutus Suomelle on ollut Venäjän toimista.

Global Trade Alertin raportin mukaan vuonna 2008 alkanut talouskriisi on tuottanut jopa enemmän kaupan esteitä kuin alun perin uskottiinkaan. Kun protektionistiset otteet ovat viime aikoina entisestään yleistyneet, muodostuu kaupan esteiden kumulatiivinen vaikutus jo erittäin vahingolliseksi. Vuonna 2013 uusien kaupanesteiden määrä oli jopa suurempi kuin vuonna 2009.

Komission selvitys kiinnittää huomiota myös toiseen huolestuttavaan trendiin: yhä useampi kauppakumppani on asettanut myös uusia vientirajoituksia. Tämä on erityisen haitallista EU:lle, joka on hyvin riippuvainen erityisesti energian ja raaka-aineiden tuonnista.

Protektionismi on kautta aikain ollut houkutteleva oljenkorsi, kun taloustilanne on tukala: kotimaisia yrityksiä voi hetken aikaa pönkittää säätämällä lakeja, määräyksiä ja rajoituksia, jotka vaikeuttavat ulkomaisten kilpailijoiden toimintaa. Tällaisin vippaskonstein saatu kilpailuetumatka hupenee kuitenkin pian: todellinen kilpailukyky kehittyy vain aidossa kilpailutilanteessa.

Silti löytyy maita, jotka hakevat pikavoittoja keinoja kaihtamatta. Yksipuoliset toimet jäävät kuitenkin harvoin vaille vastavetoja. Suurimpana riskinä onkin protektionismin kierre, joka moninkertaistaa haittavaikutukset kaikkien vahingoksi. Tälle kaltevalle pinnalle ei ole kenelläkään varaa lähteä – ei etenkään nykyisessä taloustilanteessa. Kun talouskasvu muutoin kituuttaa, täytyisi ainakin kaupankäynnin pelisäännöt saada viimeisen päälle sujuviksi ja suotuisiksi.

Saila Turtiainen
asiantuntija
Elinkeinoelämän keskusliitto EK (Brysselin toimisto)