EK:n talouskeskiviikko: Maailman talouskasvu vaimenee

Euroopan komission sekä teollisuusmaiden yhteistyö- ja kehitysjärjestön OECD:n tuoreiden ennusteiden mukaan maailmantalouden kasvunäkymät ovat taas kerran tummentuneet vuoden loppua kohden. OECD arvioi maailmantalouden kasvun jäävän tänä vuonna 2,9 %:iin ja vauhdittuvan ensi vuonna vain lievästi 3,3 prosenttiin.

Samalla kun kehittyneiden maiden talousnäkymät ovat parantumassa tai pysyneet kohtalaisina, kehittyvien maiden kasvu hidastuu Kiinan vanavedessä. Erityisen huolestuttavaa on maailmankaupan kasvun hyytyminen kahden prosentin tasolle tänä vuonna.

Suomen ongelmiin ei ole luvassa pikaista helpotusta

Voimakkaan vientikysynnän puutteessa Suomen bruttokansantuote säilynee likimain ennallaan kuluvana vuonna ja kasvu pysyy vaimeana myös lähivuosina. Euroopan komissio ennustaa Suomen BKT:n kasvavan ensi vuonna 0,7 % ja OECD arvioi kasvuksi 1,1 %. Suomen lähivuosien talousluvut ovat EU-maiden heikoimpien joukossa. Suomi jää yhä enemmän jälkeen verrokkimaista, sillä esimerkiksi Ruotsissa BKT:n ennustetaan kasvavan ensi vuonna lähes 3 %.

Euron heikkeneminen, öljyn halpeneminen ja matala korkotaso tukevat talouden nousua myös meillä. Suomen näkökulmasta alhaiset raaka-aineiden maailmamarkkinahinnat ovat kuitenkin ongelmallisia, sillä tämä heikentää monien investointitavaroiden menekkiä. Venäjän talouden taantuma jatkunee myös ensi vuonna, joten siltäkään suunnalta ei ole helpotusta luvassa. Vientikysynnän vaimeuden vuoksi tuottavuutta ja kilpailukykyä on edelleen pyrittävä kohentamaan omin toimin.

Julkisen velan kasvu nopeaa

Talouden tasapainotustoimien ansiosta julkisen talouden alijäämä supistuu ensi vuonna 2,7 prosenttiin, mutta velkavuori jatkaa silti nopeaa kasvuaan. Velan bkt-suhde on ennusteiden mukaan vuonna 2017 jo 65 %, eli velkasuhde on kaksinkertaistumassa kymmenessä vuodessa.

OECD korostaa Suomi-analyysissään rakennemuutosten tärkeyttä kasvun aikaansaamiseksi. Näin saadaan työllisyys nousuun, turvataan julkisten palveluiden rahoitus ja palautetaan julkinen talous takaisin kestävälle uralle.

kasvuennusteet2016

 

Viikon graafi: Suomen BKT:n kehitys on verrokkimaita heikompaa myös vuonna 2016

Katso animaatio tästä

 

Viikon kysymys: Mitä tarkoittaa vaihtotase?