Blogissa: Ruotsissa jokainen osaa brändätä

15.09.2016

Tukholmassa liikkuessaan ei voi olla huomaamatta, miten näyttävästi ja silmiinpistävästi ruotsalaiset osaavat tuoda esiin tavaroiden ja palvelujen brändejä. Katukuva todistaa oikeaksi viime keväänä julkaistun tavaramerkkiselvityksen tulokset: Ruotsi kirii tavaramerkkien hyödyntämisessä yhdessä Viron kanssa kirkkaasti Suomen ohi.

Vaikka Tukholmassa on paljon tarjontaa, jokaiselle tuotemerkille löytyy oma paikkansa erottautua massassa. Eikä brändääminen jää pelkästään tuotteisiin ja palveluihin, vaan myös ihmiset – ainakin tukholmalaiset – taitavat brändien hyödyntämisen aivan henkilötasolla.

Oman viiteryhmän ”lookia” ilmaistaan selkeästi ulkoisella habituksella eli käytännössä erilaisten brändien avulla. On fitness-kaupunkilaisia, bisneslook-kaupunkilaisia, hipstereitä… Yhteistä heille kaikille on polkupyörän käyttäminen kulkupelinä, tietenkin omalle tyylille sopivana mallina.

Tyyliään jokainen kantaa terveellä ja myönteisellä itsekunnioituksella. Ja on siten yksittäisenä kansalaisena ja kuluttajana oman viiteryhmänsä tuotemerkkien paras malli ja brändääjä.

Juoksuopas matkailuelämyksenä

Myös Tukholman kaupunki hyödyntää taitavasti brändäystä matkailijoiden houkuttelemisessa, kuten Helsingin Sanomat elokuussa kirjoitti.

Tukholman luontaiset vahvuudet – kauniit rakennukset, kulttuurinähtävyydet, vesi ja saaristo sekä liikunnallinen katukuva – on osattu pukea houkuttelevaksi tuotteeksi, jota markkinoidaan turisteille muun muassa juoksuoppaiden muodossa.

Polkupyöräkahvila Tukholmassa

Ruotsissa kahvittelukulttuurikin on brändättyä.

Ja tietenkin myös koko Ruotsille ja erityisesti Tukholmalle tyypillinen kahvittelukulttuuri ”fika” on osattu brändätä. Joka kadunkulmasta ydinkeskustassa ja jokaiselta keskustan asuinalueelta löytyvät omat tunnelmalliset kahvilansa baakelseineen, jotka nekin kantavat taitavasti kohderyhmänsä mukaista brändiä.

Omassa lempipaikassani, Kungsträdgårdenin lähettyvillä sijaitsevassa Bianchi Café & Cyclesissä yhdistyvät hyvä italialainen ruoka ja kahvi, pyöräily sekä rento tunnelma. Niistä nauttivat sekä matkailijat että ruotsalaiset. Paikan brändäys on osunut napakymppiin: hyvä, että lounasaikaan mahtuu ovesta sisään.

Suomessakin kaikki edellytykset brändäämiseen

Tukholma tunnetaan designin ja muodin kaupunkina sekä näiden alojen messutapahtumien järjestäjänä. Kaupungissa pidettiin loppukesästä sekä suuret muotiviikot että kansainväliset design-alan messut.

Kävin itsekin design-messuilla, joilla myös pohjoismaiset luovat alat olivat hienosti esillä 60 yrityksen voimin. Ilokseni niistä 20 tuli Suomesta, joukossa myös pk-yrityksiä.

Kiinnitin tyytyväisenä huomiota, että suomalaiset toimijat olivat hoitaneet tuotteittensa aineettomat oikeudet eli IPR:n kuntoon ennen vientimarkkinoille lähtöä. Patentit, tavaramerkit, mallisuojat ja verkkotununnukset olivat yrityksille tuttuja ja jokainen tiesi, miten pitää menetellä mahdollisissa brändinloukkaustilanteissa.

Suomessa ei siis pitäisi olla mitään hävettävää brändirintamalla. Meillä on täysin yhtäläiset mahdollisuudet menestyä kuin ruotsalaisilla!

Näytön paikkoja tulossa

Tärkeä näytön paikka suomalaisilla on jo pian, kun Helsingissä järjestetään marraskuussa ihka ensimmäistä kertaa Nordic Brand Licensing Market -tapahtuma.

Pohjoismaiset brändinomistajat ja brändäyksen asiantuntijat kohtaavat tavoitteenaan nostaa yleistä tietoisuutta brändäyksestä. On myös tärkeää, että brändien lisensiointi kehittyy ja suomalaiset yritykset saavat uusia vientituotteita maailmalle.

Suomalainen tavaramerkki Tukholman messuilla

Tukholman design-messuilla näkyi ilhaduttavasti suomalaisia pk-yrityksiä.

On hienoa, että Suomi saa olla tämän uuden foorumin organsoija- ja isäntämaa. Tätäkin kautta on mahdollista pyrkiä parantamaan yritysten tietoisuutta brändien tärkeydestä tuoteportfolioiden myynnin ja markkinoinnin keulakuvana. Ilman tarkoitukseen sopivia IP-oikeuksia ja IPR-strategiaa menestyvän brändin luominen on vaikeaa.

Helsingissä vietettiin viime viikolla Design Weekiä, jossa siinäkin oli kyse paitsi elämysten tarjoamisesta ihmisille myös muotoilun ja luovan alan taloudellisen ja yhteiskunnallisen merkityksen nostamisesta valokeilaan. llman riittävää IPR- ja brändäysosaamista viimeinen ulottuvuus eli designin kaupallistaminen jää valitettavasti juhlapuheiden tasolle.

Kuluneella viikolla brändäys puhutti myös Mainontapäivässä, jossa tämän vuoden brändirakentajaksi kruunattiin Elisa Oyj. Kuuntelin hyvillä mielin, miten yhdeksi Elisan brändistrategian vahvuudeksi nostettiin laaja ja hyvin hallinnoitu tavaramerkkiportfolio. Immateriaalioikeudet ja erityisesti tavaramerkit ovat olennainen osa brändin rakentamista. On upeaa nähdä sen toteutuvan näin käytännössä.

 

IPR-asiantuntija Riikka Tähtivuori on osa-aikaisella opintovapaalla kesään 2017. Hän asuu parhaillaan Tukholmassa ja opiskelee paikallisessa yliopistossa eurooppalaiseen immateriaalioikeuteen keskittyvää jatkotutkintoa.