Suomen merenhoitosuunnitelman valmisteluun kuuluva merenhoidon nykytilan arvio, hyvän tilan määritys sekä ympäristötavoitteet ja indikaattori (EK-2012-163)

Suomessa valmistellaan merenhoitosuunnitelmaa. Valmistelua tehdään kolmessa vaiheessa. Nyt lausuttavana on ensimmäinen osa, jossa on esitetty arvio meren nykytilasta sekä määritetty seurattavia asioita meriympäristön hyvän tilan määrittämiselle ja ympäristötavoitteille. Toisessa vaiheessa laaditaan seurantaohjelma (2014) ja kolmannessa vaiheessa toimenpideohjelma (2015).

EK katsoo, että toimenpideohjelmaan tähtäävä prosessi on tarpeen, mutta se on tehtävä koordinoidusti muun Itämerta koskevan valmistelun kanssa. Hallitus on mm. linjannut laativansa meristrategian, joka koskee erityisesti meriliikennettä ja sen ympäristöhaasteisiin vastaamista.

Kustannusrasitus kokonaistarkasteluun

Suomen ulkomaankaupan viennistä 90 % ja tuonnista 70 % kulkee meritse. Merenkulku on aivan keskeisessä asemassa Suomen teollisuuden, kaupan ja palveluiden logistisen kilpailukyvyn kannalta. Meriliikenteeseen kohdistuu tällä hetkellä merkittäviä kustannusuhkia, kun IMO:ssa päätetyt meriliikenteen polttoaineiden rikkipitoisuusvaatimukset ollaan tuomassa EU:n rikkidirektiiviin. Vaatimukset koskevat Itämeren, Pohjanmeren ja Englannin kanaalin rannikoita. Ne nostavat meriliikenteen rahtihintoja 30-50 % vuoden 2015 alusta alkaen. Suomen vienti- ja tuontikuljetuksille aiheutuu noin 600 miljoonan euron lisäkustannus vuosittain. Vastaavaa rasitusta ei tule samassa mittakaavassa keskeisille kilpailijamaillemme. Rikkidirektiivin käsittely on EU:n elimissä kesken.

EK katsoo, että ei ole oikea aika lähettää IMO:lle lisää erityisaluevaatimuksia, ennen kuin rikkivaatimusten aiheuttamaan kohtuuttomaan kustannustaakkaan ja kilpailua vääristävään säädäntöön on löydetty ratkaisu. Kun rikkivaatimuksista arvioidaan aiheutuvan 30-50 % nousu rahtihintoihin, nostaisivat typpimääräykset niitä edelleen 3-5 %, ja lisäksi velvoitteita valmistellaan kasvihuonekaasupäästöille 5-7 %:n kustannusvaikutuksella.

Laivaliikenteen typpipäästöt ovat vähäinen osa Itämeren typpikuormasta, arviolta noin 1,5 %. IMO:lle esitettäviä erityismääräyksiä tulisi valmistella EU-tasolla, jotta niiden aiheuttamilta kilpailun vääristymiltä vältyttäisiin. Kansainvälisille järjestöille lähetettäviä esityksiä pitäisi niin ikään käsitellä kansallisesti vähintään samalla tarkkuudella ja poliittisella prosessilla kuin EU-asioita, jotta vältetään informaatiokatkot ja saadaan riittävä kokonaisnäkemys vaikutuksista.

Hoito- ja käyttösuunnitelmien laadinta sekä osallistaminen

Raportissa todetaan, että merenhoidon tavoitteilla on suoria vaikutuksia yritystoimintaan. Tavoitteet vaikuttavat ympäristölupiin. Tässä suhteessa ennakointi ja toimintavarmuus ovat olennaisia asioita yrityksille. Merenhoidon tavoitteisiin vaikuttavat asiat on käytävä osallistavasti läpi paikallisella ja alueellisella tasolla. Yritykset toimivat pitkäjänteisesti ja investointien kuoletusajat ovat pitkät. Ylimääräistä rasitusta ei tulisi luoda vaan ehkäistä kustannuksia mahdollisimman avoimella, ennakoivalla toimintatavalla.

Vaelluskalojen hoitolinjauksiin moninaisuutta

Vaelluskalakantojen parantamistavoitteeseen on viitattu aineiston useassa kohdassa. Kalakantojen tilan osalta luonnoksessa korostetaan kalateiden tärkeyttä ja vaelluskalakantojen luontaista lisääntymistä.Samoja asioita käsitellään alueellisissa vesienhoitosuunnitelmissa sekä esimerkiksi kansallisessa kalatiestrategiassa. Merenhoitosuunnitelmassa ei tule esittää näitä tiukempia vaatimuksia. Vaelluskaloja koskevaa tutkimusta tehdään paljon ja myös energiayhtiöt ovat mukana rahoittamassa tätä työtä. Tutkimuksista saatavan lisätiedon avulla voidaan paremmin suunnitella tarvittavia hoitokeinoja, eikä keinovalikoimaa tule rajata turhaan.

Vaelluskalojen luonnollisen tai osittain luonnollisen lisääntymisen aikaansaaminen myös rakennetuissa vesissä on kannatettava tavoite. Tavoitteen saavuttamiseksi oleellista on jokien lisääntymisalueiden hyödyntäminen luonnonlisääntymiseen.Uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseksi on asetettu tiukat tavoitteet, eikä vaelluskalojen hoitotoimien tule turhaan vähentää vesivoimantuotantoa. Mahdollisten kalateiden lisäksi käyttöön tulee ottaa monipuolisesti tavoitetta tukevia keinoja. Vaelluskalojen pääsy lisääntymisalueille voidaan varmistaa myös kalojen kiinniotolla ja ylisiirrolla/alaskuljetuksella ja nämä keinot tulisi myös mainita suunnitelmassa.

Mahdolliset tarvittavat kalojen kulkua helpottavat rakenteet ja niiden käyttö eivät saa haitata vesivoimalaitosten käyttöä säätövoiman tuottamiseen. Kotimaisen säätövoiman tarpeen arvioidaan kasvavan ja vesivoimalla on erittäin tärkeä rooli säätövoiman tuotannossa. Vaellusrakenteiden tarvitsema vesimäärä ei saa myöskään vaarantaa voimalaitosten kannattavuutta.

Rakennetuissa joissa kalateiden rakentaminenkaan ei riittäisi luontaisesti lisääntyvän kannan saavuttamiseen. Ii- ja Kemijoella tehdyssä mallitarkastelussa on selvitetty lohikannan mahdollisia kehitysnäkymiä, jos jokiin rakennettaisiin kalatiet1. Tulosten mukaan vasta hyvin voimakkaasti kalastusta rajoitettaessa kutupopulaation koko asettuisi sellaiselle tasolle, jossa lohikannan luonnonlisääntymisellä olisi suuri merkitys ja lohikannan luontaisen elinkierron palauttaminen olisi osittain mahdollista. Luontaisen elinkierron palauttaminen rakennetuissa vesistöissä ilman istutuksia ei ole mahdollista eikä kyseistä tavoitetta tule sisällyttää merenhoitosuunnitelmaan.Jokikutuisten kalalajien nousu kaikkiin jokiin edellyttäisi kalateiden rakentamista vesivoimantuotantoon rakennetuissa joissa. Näin vaativaa tavoitetta ei tulisi sisällyttää merenhoitosuunnitelmaan tässä muodossa ainakaan ilman teknis-taloudellista ja sosioekonomista analyysiä. Mahdolliset kalatiehankkeet tulee aina suunnitella tapauskohtaisesti hankkeiden kustannukset ja hyödyt arvioiden.

Yksityiskohtaisia havaintoja

– Onko s. 11 taulukko päivitetty viimeisimpien tietojen mukaan, esim. kaapeleiden valmistuminen. Myös luvut, jotka kuvaavat kapasiteettia (30 MW ja 3000 MW lienevät tuulivoimaan liittyviä lukuja) pitäisi päivittää. Niin ikään työllisyysvaikutuksia kuvaavien lukujen perusteet olisi hyvä avata.

– Sivulla 64 kuvan 28 tekstissä on mittayksikkö TJ (terajoule) avattu väärin.

-Sivun 65 kuvassa 27 esitetään jäähdytysveden virtaamat (2011, m3) joka on Uudellemaalle 1 226 710 507 m3. Tiedoissa on puutteita, koska esimerkiksi vuonna 2010 yksistään Loviisan ydinvoimalaitoksen jäähdytysveden virtaama oli 1 359 000 000 m3.

Ydinvoimaloiden jäähdytysvesiin viitataan useammassa kohdassa raportissa. Mikäli voimalaitosten jäähdytysvesien vaikutuksista halutaan luoda indikaattorit, on syytä ottaa alan toimijat niiden laatimiseen mukaan. Tässä on nostettu kuitenkin muutama asia esille:

-Sivun 66 tavoitteen ”Tavoitteena on vähentää mereen johdettavan hukkalämmön määrää nykyisestä ja sijoittaa lämmön purkupaikat ekologisesti mahdollisimman hyvin.” Muotoilu voi johtaa vaatimuksiin, jotka aiheuttaisivat ongelmia jo olemassa oleville sähköä tuottaville voimalaitoksille.

-Energiatehokkuuden parantaminen on osa normaalia työtä, jota teollisuudessa on tehty jo pitkään, eikä jäähdytysveteen siirtyvän hukkalämmön määrän vähentäminen ole välttämättä enää mahdollista.

-Uudet rakenteilla ja suunnitteilla olevat voimalaitokset tulevat arvioiden mukaan korvaamaan sähkön tuontia ja väistämättä kasvattamaan mereen johdettavan lämmön määrää.

-Sivun 72 tavoitteen ”Lämpöä mereen johdettaessa toimitaan niin, ettei lämpö oleellisesti muuta paikallisia kerrostuneisuus- ja jääoloja.” Sijainti tekstissä tuntuu erikoiselta. Asiallisesti tavoite liittyy sivulla 66 esitettyihin asioihin. Tavoite tuntuu myös olevan ristiriidassa sivun 66 päätason tavoitteen ”Mereen johdettu lämmön vaikutuksen ovat paikallisia eivätkä muuta haitallisesti biologista orgaanisen aineen tuotantoa ja hajotusta eikä veden hydrografiaa.” kanssa. Käytännössä havaittavien paikallisten vaikutusten välttäminen, erityisesti jääolojen muuttumisen osalta, on monissa tapauksissa mahdotonta ja siksi sen osalta ei ole järkevää tehdä linjauksia.

Kunnioittavasti

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Infrastruktuuri

Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala

[1] Mäkipetäys A. 2012. Lohikantojen palauttaminen rakennetuille joille – mallinnustyökalu tuki- ja säätelytoimien biologiseen arviointiin. RKTL:n työraportteja 1/2012. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Helsinki.

Kommentit

Kommentoi