EK:n lausunto Suomen osallistumisesta Milanon vuoden 2015 maailmannäyttelyyn (EK-2012-329)

Elinkeinoelämän keskusliitto EK lausuu työ- ja elinkeinoministeriön 18.9.2012 päivättyyn lausuntopyyntöön seuraavaa.

EK:n kanta perustuu jäsenkyselyyn sekä yritysten kanssa käytyihin keskusteluihin. Vallitsevan taloustilanteen valossa yritykset kokevat vuoden 2015 maailmannäyttelyn vielä varsin etäiseksi ja jäsentymättömäksi hankkeeksi, jonka kustannuksia ja saatavia hyötyjä on tässä vaiheessa yksittäisen yrityksen näkökulmasta vaikea asettaa annetuilla tiedoilla vastakkain.

EK korostaa, että Suomen maailmannäyttelyosallistuminen liittyy vahvasti ennen kaikkea Suomen maakuvaviestintään. Globaalissa mittakaavassa Milanon kaltaiset maailmannäyttelyt palvelevat ennen kaikkea yleistä näkyvyyttä ja maakuvaviestintää, ja jossain määrin kuluttajaviestintää. Näitä tulee edistää osana Suomen taloudellisia ulkosuhteita koko Team Finland -verkoston kautta.

Suomen osallistuminen yhdessä Pohjoismaiden kanssa cleantech -teemalla saa EK:lta varovaisen myönteistä kannatusta. Elinkeinoelämän ja yritysten osallistuminen edellyttää kuitenkin, että yritysten osallistumisharkintaa varten valmistellaan osallistuvien yritysten että Suomen kannalta tarkoituksenmukainen ja toimiva kokonaisteemaan sopiva toteuttamismalli.

EK pitää välttämättömänä, että elinkeinoelämä on mukana mahdollisessa Milanon maailmannäyttelyn valmisteluissa suunnitteluvaiheesta alkaen. Myös maailmannäyttelyn osallistumisen kustannuksiin tulee budjetoida varattavat määrärahat erikseen, eikä maailmannäyttelyn kustannukset saa leikata jo ennestään niukkoja yritysten kansainvälistymisen määrärahoja.

Kunnioittavasti

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Kilpailukyky ja kasvu

Leena Mörttinen
Johtaja

Kommentit

Kommentoi