Patentti- ja rekisterihallituksesta annetun lain muuttaminen (EK-2013-164)

Eduskunnan talousvaliokunta on pyytänyt Elinkeinoelämän keskusliitolta (jäljempänä ”EK”) lausuntoa hallituksen esityksestä HE41/2013 vp laiksi Patentti- ja rekisterihallituksesta (jäljempänä PRH). EK kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa ja toteaa seuraavaa.

Yleistä

Katsomme hallituksen esitysluonnoksessa esitetyn mukaisesti että nyt ehdotetut muutokset lain muutoksenhakusäännöksiin ovat luonteeltaan pääosin teknisiä, eikä EK:lla ole lausuttavaa tältä osin.

Lakimuutoksella on tarkoitus myös lisätä PRH:n pääjohtajan toimivaltaa sekä korvata nykyinen johtokunta ja sen tehtävät neuvottelukunnassa tehtävällä sidosryhmäyhteistyöllä. Katsomme, että PRH:n organisaation toiminnan tehostaminen ja nopeamman reagointimahdollisuuden luominen ovat hyviä ja kannatettavia ehdotuksia ja ne mahdollistavat osaltaan PRH:n toiminnan kehittämisen joustavammin tulevaisuudessa. Katsomme lisäksi, että on tärkeää kyetä tehostamaan PRH:n toimintaa siten, että sillä olisi hallituksen esitysluonnoksessa todetun mukaisesti käsittelymaksujen nousun osalta hillitsevää vaikutusta.

Jatkossa on tärkeää, että neuvottelukunnan kokoonpano koostuu niistä tahoista, joiden osalta PRH:n toiminnalla on eniten vaikutusta. Näin sidosryhmäyhteistyö muodostuu tehokkaaksi ja asianmukaiseksi.

EK kannattaa hallituksen esitysluonnosta laiksi Patentti- ja rekisterihallituksesta sekä luonnosta Valtioneuvoston asetukseksi Patentti- ja rekisterihallituksesta.

Kunnioittavasti

Elinkeinoelämän keskusliitto
Lainsäädäntö ja hallinto

Hannu Rautiainen
johtaja

Kommentit

Kommentoi