Kehysriihestä hyvät liikenneinvestointipäätökset

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on tyytyväinen hallituksen päätöksiin uusista liikenneinvestoinneista ja lisäpanostuksesta koulutukseen.

EK on tyytyväinen liikenneinfran parantamiseksi tehdyistä investointipäätöksistä. Luumäen ja Imatran välisen radan kunnostaminen, valtateiden parantamishankkeet sekä Lahden ohikulkutien kehittäminen parantavat elinkeinoelämän liikenteen sujuvuutta.

– Pääkaupunkiseudulla Raide-Jokeri ja Tampereella raitiotie parantavat näiden kasvavien kaupunkiseutujen liikenneoloja ja lisäävät asuntotuotantoa. Turun nopean ratayhteyden suunnittelu avaa myös vastaavan näkymän tulevaisuuteen, johtaja Sari Siitonen sanoo.

EK pitää erittäin hyvänä sitä, että koulutuksesta ja tutkimuksesta ei tehdä lisäleikkauksia vaan koulutukseen ja tutkimukseen satsataan lisää rahaa 100 miljoonaa euroa.

EK:n mielestä on hyvä, että hallitus ottaa käyttöön päästökaupan epäsuorien kustannusten hyvittämisen. Tämä on erityisen tärkeää paljon sähköä käyttävälle metsä-, metalli- ja kemianteollisuudelle. EK mukaan hallituksen toimet jäivät kuitenkin puolitiehen. Hyvitys olisi tullut ottaa käyttöön täysimääräisenä, siten kuin EU:n päästökauppadirektiivikin sen sallii.

EK:n mukaan polttoaineverojen nostaminen on väärä toimenpide, koska se lisää yrityksen kustannuksia ja syö kansalaisten ostovoimaa. Hallituksen päätös korottaa liikenteen polttoaineiden verotusta on vastoin hallitusohjelmaa, jossa luvattiin, ettei yritysten kustannuksia lisätä vaalikauden aikana.

Kommentit

Kommentoi