Suhdannekuva lähes ennallaan – Vain palveluissa kohentumista

Luottamusindikaattoreissa ei tapahtunut suuria muutoksia huhtikuusta toukokuuhun. Palvelujen luottamus koheni jonkin verran, ja indikaattori saavutti vihdoin pitkän aikavälin keskiarvotason. Myös vähittäiskaupassa heikoin suhdannevaihe näyttää jääneen taakse. Toukokuussa indikaattori ei kuitenkaan muuttunut huhtikuusta, kertoo EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila.

–Vaikka rakentamisen luottamusindikaattori on viimeisen vuoden aikana vahvistunut selvästi, pysyi se toukokuussa likimain ennallaan. Sen sijaan teollisuuden suhdannetilanne on edelleen muita aloja vaatimattomampi ja luottamusindikaattori selvästi pitkäaikaista keskiarvoa matalammalla.

Teollisuusyritykset arvioivat tuotantonsa kasvavan lähikuukausina vain aavistuksen. Samoin tilauskanta on tavanomaista niukempi ja varastot kasvoivat vähän tavanomaista suuremmiksi. Luottamusindikaattorin saldoluku on -11, kun huhtikuussa se oli -8.

Rakentamisen tilauskannan kuvataan olevan lähellä pitkän ajan keskiarvotasoa. Henkilöstöodotukset lähikuukausille ovat sen sijaan hieman aiempaa varovaisemmat. Luottamusindikaattori pysyi toukokuussa lähes ennallaan. Sen saldoluku oli -6, kun huhtikuun lukema oli -5. Luottamusindikaattori on aavistuksen pitkän aikavälin keskiarvon (-8) yläpuolella.

Palveluyritykset arvioivat suhdannetilanteen parantuneen viime kuukausina aavistuksen. Myynnin määrä on kasvanut kohtalaisesti, ja kasvun ennustetaan jatkuvan lähikuukausinakin. Luottamus vahvistui toukokuussa keskimääräiselle tasolle. Luottamusindikaattorin saldoluku on +13, kun se oli huhtikuussa +9. Luottamusindikaattorin pitkän aikavälin keskiarvolukema on myös +13.

Vähittäiskaupan luottamusindikaattori ei juuri muuttunut toukokuussa. Sen uusin saldoluku on 0, kun huhtikuun lukema oli -1. Indikaattori oli lähellä pitkän aikavälin keskiarvotasoaan (-2). Lähikuukausina myynnin määrän enteillään kasvavan aavistuksen.

EK:n julkaisemat luottamusindikaattorit kuvaavat yritysten suhdannetilannetta kyselyhetkellä.

 

 

Lisätietoja:

Kommentit

Kommentoi