Oppisopimusesitys jäi puolitiehen

15.12.2017

Oppisopimus on oiva tapa kouluttaa uusia työntekijöitä. Oppisopimusopiskelijat hyötyvät saamastaan käytännönläheisestä koulutuksesta. Monesti oppisopimus luo työntekijälle sujuvan väylän työelämään. Lainsäädännössä tulisikin pyrkiä oppisopimusmahdollisuuksien lisäämiseen.

Oppisopimusten käyttäminen koulutusvälineenä kohtasi aikaisemmin tänä vuonna vastoinkäymisen, kun korkein oikeus katsoi, että työnantajan oli tarjottava palveluksessaan olevalle osa-aikaiselle työntekijälle työtä ennen oppisopimusopiskelijan palkkaamista (KKO 2017:4). Tulkinta johtui voimassa olevasta laista, joka asettaa etusijalle palveluksessa olevat työntekijät, eikä ota huomioon työnantajan rekrytointitarpeita. Käytännön seurauksena tästä oli se, että oppisopimuksen käyttäminen erityisesti palvelualoilla, joilla työskentelee paljon osa-aikaisia työntekijöitä, uhkasi estyä kokonaan. Koska esimerkiksi teollisuudessa osa-aikaisia on vähemmän, eri alojen työnantajat joutuivat epätasa-arvoiseen asemaan.

Eduskunta huomasi onneksi epäkohdan ja edellytti, että hallitus valmistelee korjaavat lainsäädäntötoimet. Hallitus on nyt esittänyt eduskunnalle, että työnantaja saisi palkata oppisopimusopiskelijan, vaikka palveluksessa olisi osa-aikaisia työntekijöitä. Oppisopimusopiskelijan palkkaaminen tulee mahdolliseksi myös silloin, kun työnantajalla on velvollisuus ottaa takaisin irtisanottuja työntekijöitä.

EK:n mielestä hallituksen esitys on periaatteessa myönteinen, mutta toimet jäävät puolitiehen. Hallitus ei esitä muutoksia sääntöön, joka estää työnantajaa työllistämästä oppisopimusopiskelijaa siinä tapauksessa, että työnantaja on lomauttanut tai irtisanonut omia työntekijöitään. Tämä estää opiskelijoiden pääsyä työelämään ja mahdollisuuksia hankkia työmarkkinoilla vaadittavaa osaamista. Isoissa yrityksissä voi olla käynnissä jatkuvasti lomautuksia, jotka estävät oppisopimusopiskelijan ottamisen. Työnantajan velvollisuuksia ei ole maantieteellisesti rajattu, joten kielto palkata oppisopimusopiskelija voi olla voimassa myös sellaisissakin toimipisteissä, joissa lomautuksia ei ole toimeenpantu. Näidenkin sääntöjen muuttaminen olisi tarpeen, jotta uudistus täysimääräisesti edistäisi opiskelijoiden mahdollisuuksia hankkia työmarkkinoilla vaadittavaa osaamista.

Hallituksen esitys oppisopimuksesta