EK ja Business Finland aloittavat yhteisen Innovation Partnership -ohjelman

20.01.2018

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Business Finland aloittavat yhteisen Innovation Partnership -ohjelman. Sen tavoitteena on tukea tehokasta julkista vaikuttamista, kasvattaa strategista kaupallista yhteistyötä ja rakentaa innovaatiokumppanuuksia valikoitujen kohdemaiden ja yritysten kanssa.

Ohjelma pyrkii osaltaan madaltamaan kaupan esteitä ja avaa suomalaisille yrityksille yhteydet kansainvälisiin vaikuttajaverkostoihin. Myös Työ- ja elinkeinoministeriö ja Ulkoministeriö ovat mukana hankkeessa.

Suomi tekee merkittäviä julkisia hankintoja ulkomailta, joista aiheutuu kauppataseen epätasapainoa. Näiden hankintojen luoma kiinnostus ulkomailla on kuitenkin mahdollisuus edistää laajempaa ja tasapainoisempaa kaupallista yhteistyötä.

– Hanke antaa konkretiaa viennin edistämiselle, investointien houkuttelulle Suomeen ja suomalaisten yritysten tukemiselle kohdemaiden julkisissa hankinnoissa. Tärkeintä on, että hanke palvelee Suomen ja suomalaisten yritysten etua, arvioi EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

Suomella on huippuluokan osaamista, joka antaa hyvän pohjan molempia osapuolia hyödyttävään innovaatioyhteistyöhön. Suomalaisen osaamisen näkyvyyden ja kilpailukyvyn parantaminen kohdemaiden julkisissa hankinnoissa vaatii pitkäjänteistä vaikuttamista kohdemaissa.

Ohjelma on monivuotinen julkisen vaikuttamisen tukitoiminto, joka ensin selvittää kohdemaiden strategisesti tärkeimmät kärkihankkeet ja tarjoaa tarvittavaa erityistukea suomalaisille yrityksille Business Finlandin sisältöohjelmien kautta.

– Business Finland on globaalin kasvun kiihdyttämö. Luomme uutta kasvua auttamalla yrityksiä kansainvälistymään sekä rahoittamalla tutkimusta ja innovaatioita. Innovation partnership -ohjelman konkreettisena tavoitteena on strategisen kaupallisen yhteistyön kasvattaminen ja innovaatiokumppanuuksien rakentaminen valikoitujen kohdemaiden ja yritysten kanssa, toteaa Business Finlandin pääjohtaja Pekka Soini.

Kohteina ovat kohdemaiden suuret ja konkreettiset hankkeet, joissa vahva poliittinen sitoutuminen. Ohjelma promotoi suomalaisia huippuratkaisuja kohdemaiden päättäjille ja avaintoimijoille ja luo onnistuessaan osaltaan perustan suorien investointien ohjautumiseen Suomeen.

Lisätietoja:

Ohjelmajohtaja Jukka Salminiitty, Business Finland, p. 050 5577463

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen haastattelupyynnöt
viestintäjohtaja Jenni Järvelän kautta, p. 040 5567156