Tavaroiden ja palvelujen hintojen ilmoittamisen sääntelyyn muutoksia

06.08.2013

Tavaroiden ja palvelujen hintojen ilmoittamista koskevan sääntelyn muutokset tulivat voimaan heinäkuussa, kun vanha ns. hintamerkintäasetus korvautui uudella asetuksella.

Uudessa asetuksessa monet vanhan asetuksen hinnan ilmoittamista koskevista periaatteista säilyvät ennallaan. Tietyiltä osin sääntelyssä on kuitenkin muutoksia.

Ennallaan säilyy esimerkiksi velvoite ilmoittaa kaupoissa ja verkkokaupoissa tavaroiden myynti- ja yksikköhinta. Yksikköhinnalla tarkoitetaan hintaa esimerkiksi kiloa tai litraa kohti. Asetus ei kuitenkaan enää sisällä tyhjentävää sääntelyä siitä, mihin tavaroiden myyntihinta ja yksikköhinta on kaupassa merkittävä. Asetus kuitenkin edellyttää, että merkintä sijoitetaan tavaran välittömään läheisyyteen ja siten, että se on helposti kuluttajan havaittavissa. Merkintä on myös tehtävä selkeästi ja yksilöidysti.

Myös palvelujen hinnastoa koskeva sääntely pysyy pääosin ennallaan eli palvelujen hinnasto on pidettävä esillä sekä liikehuoneistossa että verkkokaupassa.

Uutta aiempaan verrattuna kuitenkin on esimerkiksi se, että velvoite ei koske kaikkia palveluja, vaan velvoite on rajattu koskemaan palveluja, joihin sovelletaan palvelujen tarjoamisesta annettua lakia (1166/2009). Velvoite koskee siten edelleen isoa osaa kuluttajille tarjottavista palveluista, mutta ei esimerkiksi yksityisiä terveydenhoidon palveluja tai apteekin tarjoamia palveluja. Kaikki yritykset voivat kuitenkin edelleen pitää hinnastoja esillä vapaaehtoisesti osana asiakaspalvelua.

Uusi asetus ei enää velvoita ilmoittamaan hintaa mainonnassa ja muussa markkinoinnissa, vaikka tavara tai palvelu olisi yksilöity. Jos tavaraa tai palvelua markkinoidaan tiettyyn myynti- tai yksikköhintaan, asetuksen mukaan myyntihinta ja yksikköhinta on ilmoitettava selkeällä, yksiselitteisellä ja kuluttajan kannalta ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla.

Uuden asetuksen lisäksi hintojen ilmoittamista koskevista periaatteista säädetään myös kuluttajansuojalaissa ja esimerkiksi viestintämarkkinalaissa. Kuluttajansuojalain markkinointisäännösten perusteella yritysten on muun muassa annettava mainonnassa ja muussa markkinoinnissa tavarasta tai palvelusta asiayhteys huomioon ottaen olennaiset tiedot.

Tavaroiden ja palvelujen hintojen ilmoittamista koskeva uusi asetus, asetus kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnista (553/2013), tuli voimaan 18.7.2013. Sääntelyn muutokset johtuvat EU-direktiivien täytäntöönpanosta. Direktiivien tavoitteena on yhtenäistää markkinointia koskevaa sääntelyä EU:ssa.

Lue lisää:

Valtioneuvoston asetus kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa (553/2013)

Kuluttajansuojalaki (38/1978)

Lisätietoja:
Asiantuntija Niina Harjunheimo, puh. 09 4202 2703, sähköposti: niina.harjunheimo(at)ek.fi