Tullietuusmaiden määrä supistuu jyrkästi vuoden 2014 alusta

03.10.2013

EU:n yleisen tullietuusjärjestelmän (GSP) uudistus astuu voimaan 1.1.2014. Tullietuusmaiden määrä supistuu jyrkästi ja mm. Venäjä, Kazakstan, Argentiina, Brasilia ja Saudi-Arabia jäävät etuuskohtelun ulkopuolelle.

Tällaisten maiden kaikista tavaroista eli myös alkuperätuotteista kannetaan 1.1.2014 lähtien täysimääräinen kolmasmaatulli, jos tavaran vapaaseen liikkeeseen luovuttamista koskeva ilmoitus on hyväksytty vasta 1.1.2014 tai sen jälkeen (veronmääräytymispäivä).

Kolmasmaatulli kannetaan, vaikka tavaroilla olisikin ennen 1.1.2014 edunsaajamaassa vahvistettu A-alkuperätodistus (Form A). Tämä koskee myös tullaamattomana varastossa olevia tavaroita.

Erityisetuja saavien eli ns. GSP+maiden luettelo ei ole vielä valmis, sillä hakemuksia käsitellään edelleen. Normaalin GSP:n ja vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen menettelyn tullietuusmaat (EBA) on lueteltu EU-komission nettisivuilla. Sivuille päivitetään kaikki GSP-menettelyn muutokset sekä GSP+maita koskeva luettelo, kun se valmistuu.

Lisätietoa Suomen tullin sivuilta

Lue lisää Euroopan komission sivuilta

Lisätietoja EK:ssa:
Asiantuntija Timo Laukkanen, puh. 040 702 1431, sähköposti: timo.laukkanen(at)ek.fi