Käännetty arvonlisäverovelvollisuus romualalle

15.04.2014

Hallituksen ehdotuksella arvonlisäverolain muuttamisesta tähdätään harmaan talouden torjuntaan.

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen (HE 31/2014) arvonlisäverolain muuttamisesta siten, että romualalla otettaisiin käyttöön käännetty verovelvollisuus myös kotimaan kaupassa.

Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2015. Esityksellä pyritään torjumaan harmaata taloutta romualalla.

Käännetyn verovelvollisuuden soveltaminen romun myyntiin kotimaan kaupassa tarkoittaisi sitä, että myyjä veloittaisi ostajalta myymänsä romut verotta ja ostaja suorittaisi veron myyjän antamasta laskusta käännetyn verovelvollisuuden perusteella. Ostajalla olisi oikeus vähentää näin suoritettava vero, jos romut on ostettu vähennykseen oikeuttavaan käyttöön.

Käännettyä verovelvollisuutta sovellettaisiin, kun

  • myyjä myy laissa tarkemmin määriteltyä metalliromua tai -jätettä ja
  • ostajana on arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja.

Myyjän osalta käännetyn verovelvollisuuden soveltamiselle ei siis asetettaisi erityisiä edellytyksiä.

Romualan käännetyn verovelvollisuuden soveltamisala olisi näin ollen varsin laaja. Se koskisi varsinaisen romukauppa-alan toimijoiden lisäksi myös esimerkiksi sellaisia yrityksiä, jotka myyvät toimintansa sivutuotteena syntynyttä romua. Satunnaisetkin romun ja jätteen myynnit olisivat käännetyn verovelvollisuuden piirissä.

kuva: 123rf.com