Yhdenvertaisuuslaki uudistumassa

Eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä pitkään valmisteltu hallituksen esitys uudeksi yhdenvertaisuuslaiksi (HE 19/2014). Esitys pitää sisällään useita uudistuksia, joista keskeisimpiä luetellaan alla.

1. Soveltamisala
Lain soveltamisala ehdotetaan yleiseksi. Uutta yhdenvertaisuuslakia esitetään sovellettavaksi kaikkeen julkiseen ja yksityiseen toimintaan, poislukien yksityis- ja perhe-elämä ja uskonnonharjoitus.
Soveltamisalan piiriin tulisi siten koko elinkeinoelämä (tavaroiden ja palvelujen tarjoajat) kaikkien lakiin sisältyvien syrjintäperusteiden osalta. Yritykset olisivat lain soveltamisalan piirissä sekä työnantajina että esimerkiksi liikkeenharjoittajina.

2. Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta
Työnantajalle ehdotetaan velvollisuutta arvioida yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikalla ja työpaikan tarpeet huomioon ottaen kehittää työoloja ja toimintatapoja.
Vähintään 30 henkeä työllistävälle työnantajalle esitetään velvollisuutta laatia yhdenvertaisuussuunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Suunnitelmaa ei ehdoteta määrämuotoiseksi ja se voitaisiin yhdistää työpaikan muihin suunnitelmiin.

3. Syrjinnän kielto
Lakiin ehdotetaan otettavaksi säännökset niin sanotuista läheissyrjinnästä ja oletussyrjinnästä. Syrjintä olisi kiellettyä siitä riippumatta, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen.
Syrjintää olisi esimerkiksi työntekijän asettaminen eri asemaan sen vuoksi, että hänen läheinen ystävänsä on muslimi. Syrjintää olisi myös esimerkiksi, jos asiakasta ei päästettäisi liikkeeseen sen vuoksi, että hänen oletetaan olevan homo.

4. Kohtuulliset mukautukset vammaisille ihmisille
Niin sanottujen kohtuullisten mukautustoimien tekovelvollisuutta ehdotetaan laajennettavaksi työnantajista kaikkiin yrityksiin. Esityksen mukaan tavaroiden ja palvelujen tarjoajien olisi tehtävä tarvittavat mukautustoimet, jotta vammainen henkilö voisi yhdenvertaisesti muiden kanssa saada yleisesti tarjolla olevia tavaroita ja palveluja.
Kohtuuttomien mukautusten tekemistä säännös ei kuitenkaan edellyttäisi. Kohtuullisuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon muun muassa mukautusten kustannukset ja yrityksen koko.

5. Hyvitys
Hyvitykselle ei ehdoteta säädettäväksi ylä- eikä alarajaa. Hyvitystä voisi saada kaikkien laissa mainittujen syrjintäperusteiden perusteella, myös ”muun henkilöön liittyvän syyn” perusteella.

EK on antanut uudistusehdotuksesta eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle lausunnon, jossa tuodaan esiin EK:n ja työnantajien kantoja.
Lue myös lakiesitys (HE 19/2014)

Uudistuksen on tarkoitus tulla pääosiltaan voimaan 1.1.2015. EK tiedottaa ja ohjeistaa asiasta tarkemmin, kun uudistus on hyväksytty eduskunnassa.