Yksityisalojen työeläkemaksuista vuodelle 2015 sovittiin

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat sopineet yksityisalojen työeläkevakuutusmaksusta vuodelle 2015. Perittävä maksu on keskimäärin 24 prosenttia palkasta.

Vuoden 2015 työeläkemaksun lähtökohtana on työmarkkinoiden keskusjärjestöjen aiempi sopimus maksun korottamisesta 0,4 prosenttiyksiköllä vuosina 2015 ja 2016.

Vuonna 2015 työntekijän maksuosuuteen sisältyy 0,05 prosenttiyksikön suuruinen alennus, koska laskelmien mukaan asiakashyvitysten tason arvio vuodelle 2014 oli 0,1 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuoden 2014 toteutunut asiakashyvitys. Työntekijän eläkemaksussa otetaan huomioon puolet hyvitysten arvion korjauksesta.

Vuonna 2015 työntekijän maksu on siten 5,70 prosenttia alle 53-vuotiailla (5,55 prosenttia vuonna 2014) ja 7,20 prosenttia 53 vuotta täyttäneillä (7,05 prosenttia vuonna 2014).

Työntekijän eläkemaksun tilapäisestä alennuksesta johtuen työnantajien keskimääräinen maksu nousee 0,25 prosenttiyksiköllä. Työnantajan maksu on keskimäärin 18 prosenttia palkoista (17,75 prosenttia vuonna 2014).

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa työeläkevakuutusmaksun perusteet työeläkevakuutusyhtiöiden hakemuksesta.

 

Kommentit

Kommentoi