Uudistuksia työpaikkojen turvamerkkeihin

05.06.2015

Valtioneuvosto on 21.5.2015 antanut uuden asetuksen työpaikkojen turvamerkeistä ja niiden vähimmäisvaatimuksista. Asetus täydentää työsuojelulainsäädäntöä, ja sillä saatetaan voimaan Euroopan unionin turvamerkkejä koskeva direktiivi muutoksineen.

– Asian virkamiesvalmistelu tehtiin kiireellä ja voimaantuloksi esitettiin jo 1.6.2015 vedoten direktiivin velvoittavuuteen. EK:n vaatimusten mukaan voimaantuloa kuitenkin siirrettiin kesän yli, jotta työpaikoilla ehditään tutustua uusiin ohjeisiin ja erityisesti muuttuneisiin käsimerkkeihin, kertoo johtava asiantuntija Riitta Wärn EK:sta.

Voimaan tulevat turvamerkit ovat asetuksen liitteenä. Varoitusmerkeistä on poistettu merkki ”haitallista tai ärsyttävää ainetta”. Suurimmat muutokset koskevat käsimerkkejä, joita on osin paljonkin muutettu. STM on valmistellut asiasta ohjepaketin työpaikoille, jossa on kerrottu, mitkä asiat muuttuvat ja mitkä eivät. Linkki asetukseen ja ohjeisiin STM:n sivuille.

– EK kiinnittää työnantajien huomiota siihen, että uusi asetus ei tarkoita, että työpaikkojen täytyisi uusia nykyiset merkkinsä, vaikka ne eivät ole täsmällisesti samoja kuin uudessa asetuksessa olevat. Riittää, että merkin tarkoittama viesti selviää yksiselitteisesti, toteaa Riitta Wärn.

– Valvonnan kannalta on tärkeää, että merkki on kiinnitetty pysyvällä tavalla. Työpaikoilla itsellään on oikeus ratkaista merkkeihin liittyvät käytännön asiat mm. sijoituspaikat.

Asetus tulee voimaan 1.9.2015.

Lue lisää: http://www.tyosuojelu.fi/fi/ajankohtaista/6015