Pohjoismainen kyberturvallisuusklusteri perustettu Suomeen

15.04.2018

Pohjoismainen kyberturvallisuusklusteri − NECC − on perustettu Helsinkiin. Suomessa klusterin perustamisessa on ollut aktiivisesti mukana tietoturvaklusteri Finnish Information Security Cluster − FISC.

– Tämä on hieno edistysaskel Suomen ja koko Pohjois-Euroopan kyberturvallisuusyhteisölle. Olemme erityisen tyytyväisiä, että klusteri on rekisteröity juuri Suomeen, toteaa FISC Ry:n toiminnanjohtaja Juha Remes.

Pohjoismaisen klusterin tarkoituksena on edistää kyberturvallisuusalan toimintamahdollisuuksia sekä pohjoismaisten yhteiskuntien kyberturvallisuutta. Tätä toteutetaan muun muassa tutkimushankkeilla, koulutuksella sekä luomalla kyberturva-alan kansainvälisiä vientihankkeita ja edistämällä kasvumahdollisuuksia. Samalla tarkoitus on vahvistaa kyberturva-alaan kohdistuvaa sijoitustoimintaa ja osallistua kyberturva-asioihin vaikuttamiseen. Lisäksi on tarkoitus kasvattaa pohjoismaisen kyberturva-alan ja -osaamisen tunnettuutta maailmalla.

– On hyvä, että Suomessa profiloidutaan kyberturvallisuusosaamisella. On tärkeää pyrkiä kansainväliseen kasvuun sekä samalla edistää koko yhteiskunnan turvallisuutta. Tällaisesta alan aktiivisesta otteesta on siten hyötyä koko elinkeinoelämälle, muistuttaa EK:n johtava asiantuntija Mika Susi.

Yhdistyksen jäseniksi voivat liittyä kyberturva-alalla merkittävää toimintaa Euroopassa harjoittavat yritykset, säätiöt, akateemiset oppilaitokset sekä viranomaiset, jotka toimivat merkittävässä roolissa kyberturva-alalla Pohjoismaissa.

Lisätietoja:
FISC Ry:n toiminnanjohtaja Juha Remes
p.+358 40 483 5550