Hallituksen esitys laeiksi yliopistolain 8 §:n ja ammattikorkeakoululain 12 §:n muuttamisesta

29.02.2016

 

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kiittää opetus- ja kulttuuriministeriötä mahdollisuudesta esittää lausunto hallituksen esityksestä, että haettaessa korkeakouluopintoihin perustuen hakukelpoisuuteen EU/ETA-alueen ja Sveitsin koulutusjärjestelmien ulkopuolella suoritettuihin opintoihin ei perittäisi enää hakemuksen käsittelymaksua (100 €).

EK ei kannata käsittelymaksuista luopumista. Korkeakoulujen vieraskieliseen tutkintoon johtava koulutus muuttuu maksulliseksi EU/ETA -alueen ulkopuolisten maiden kansalaisille. Lukuvuosimaksut ohjautuvat kuitenkin koulutusta tarjoaviin korkeakouluihin. Käsittelymaksut maksetaan sen sijaan Opetushallituksen ylläpitämään koulutustarjonta- ja hakupalveluun (Opintopolku.fi).

Suomessa on tarpeen tehostaa korkeakoulutuksemme kansainvälistymistä ja opiskelijoiden verkottumista yli rajojen. Tämä kuitenkin edellyttää, että kansainväliseen neuvontaan ja ”yhden luukun periaatteella” toimivaan hakujärjestelmään on riittävästi resursseja. Opetushallituksen arvion mukaan hakijamaksuun liittyvät kehityskustannukset ovat olleet tähän mennessä yhteensä noin 450 000 euroa. Tämä investointi menisi hukkaan, jos maksuista luovutaan. Käsittelymaksua koskevan toiminnallisuuden purkaminen Opintopolkupalvelusta aiheuttaisi lisäksi noin 25 000 euron kustannukset.

Hakemuksen käsittelymaksulla on katettu EU/ETA-alueen ulkopuolisten tutkintojen oikeellisuuden tarkistamiseen ja korkeakoulukelpoisuuden arvioimiseen liittyvien tukipalveluiden kustannuksia. Suurin osa vieraskielisten ohjelmien hakijoista hakee koulutukseen ulkomailla suoritetun kelpoisuuden perusteella. Hakijoiden neuvonnasta, korkeakoulukelpoisuuden arvioinnista ja todistusten oikeellisuuden tarkistamisesta aiheutuu korkeakouluille ja keskitetylle palvelulle runsaasti työtä ja kustannuksia. Maksu on peritty myös kotimaan kansalaisilta hakukelpoisuuden perustuessa ulkomailla suoritettuun tutkintoon.

Hakemuksen käsittelymaksujen kertymäksi on maksujen käyttöönoton yhteydessä arvioitu n.800 000 euroa vuodessa. EK pitää tärkeänä, että tämä tulolähde säilytetään. On tarpeen kehittää ja ylläpitää keskitettyä tietojärjestelmää hakijoiden neuvontaan sekä hakemusten ja niiden liitteiden käsittelyyn korkeakouluja ja hakijapalautetta kuunnellen. On tärkeää, ettei tämä toiminta sirpaloidu pelkästään yksittäisten korkeakoulujen vastuulle, jolloin kokonaiskustannukset nousevat ja hyöty pienenee.

On edelleenkin perusteltua, ettei hakemuksen käsittelymaksua peritä jatkotutkinto-opiskelijaksi hakevilta.

Kunnioittavasti

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Osaaminen ja kasvu

Riikka Heikinheimo
Johtaja