Yliopistojen koulutusvastuiden muutokset 2017

Koulutusvastuut ovat tärkeä signaali siitä, mitä osaamista koulutusjärjestelmä tuottaa työelämän ja yhteiskunnan tarpeisiin. Eri alojen osaamisen kysynnän ja tarjonnan pitäisi kohdata mahdollisimman hyvin.

EK pitää tärkeänä tavoitteena – hallitusohjelman mukaisesti – koulutus- ja tutkimusalojen profilointia ja korkeakoulujärjestelmän rakenteellista kehittämistä. Koulutus- ja tutkimusresursseja on koottava entistä elinvoimaisemmiksi kokonaisuuksiksi.

EK pitää esitettyjä koulutusvastuumuutoksia pääsääntöisesti hyväksyttävinä. EK kannattaa erityisesti Vaasan yliopiston tuotantotalouden uutta koulutusvastuuta, sekä Oulun yliopiston rakennus- ja yhdyskuntatekniikan uutta koulutusvastuuta. Uusilla koulutusvastuilla vastataan elinkeinoelämän osaamistarpeisiin ja -puutteisiin niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti.

Yliopistoverkoston profilointia edistetään erityisesti kieliin liittyvien koulutusvastuiden luopumisella neljässä yliopistossa. Profilointityötä tulee myös jatkossa tehdä kunnianhimoisin tavoittein ja vahvempien osaamiskeskittymien syntymistä tukien.

Esitämme, että paikallisen keskustelun lisäksi valtakunnallisista työelämän tarpeista käydään tiivistä vuoropuhelua ministeriön, korkeakoulujen ja elinkeinoelämän välillä. Koulutuksen ja tutkimuksen tulee tarjota yhä tehokkaammin osaajia ja tietoa yhteiskuntaa muuttavien merkittävien trendien, kuten digitalisaation hyödyntämisen tueksi.

Esitettyjen koulutusvastuumuutosten perusteella on vaikeaa ottaa kantaa siihen, onko yliopistojen osalta koulutuksen tarjonnan kokonaisuus ajantasainen ja vastaako se yhteiskuntaa muuttavien trendien tuomia osaamisvaatimuksia.

Vuoropuhelun lisäksi elinkeinoelämä toivoo käytävän keskustelua yhteisestä tulevaisuusvisiosta koulutustarjonnasta, oppimisympäristöistä ja toimintatavoista, joilla vastataan työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeisiin.

Lisätietoja

Kommentit

Kommentoi