Digituen-toimintamalliehdotus, AUTA-hankkeen loppuraportti

Digitalisoidaan julkiset palvelut on pääministeri Sipilän hallitusohjelman yksi kärkihankkeista. Toimintatavat uudistaen tavoitteena on rakentaa julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi, jotta julkisen talouden kannalta välttämätön tuottavuusloikka onnistuu. Tähän liittyen tavoitteeksi asetettiin myös auttaa niitä kansalaisia, jotka eivät ole tottuneet tai jotka eivät kykene käyttämään digitaalisia palveluita.

Valtiovarainministeriö asetti 1.7.2016 AUTA-hankkeen kehittämään sähköisen asioinnin tuen toimintamallia. Hanke kesti vuoden 2017 loppuun. AUTA-hankkeen projektiryhmä tuotti digituen toimintamalliehdotuksen, johon Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoa.

Raportissa arvioitiin digitaalisten palveluiden käytön vaikeuksia ja avustustilanteita asiakkaan puuttuvien laiteresurssien, puuttuvien osaamisresurssien ja liikkumiskyvyn mukaan.

Tuen tarpeen taustalla on monia syitä, kuten kokemattomuus, iän tuomat esteet, kielimuuri, fyysiset esteet, laitteettomuus tai sivuston saavutettavuus- tai käytettävyysongelmat. Asioinnin hankaluuteen voi myös vaikuttaa se, että palvelu on huonosti tai jopa väärin suunniteltu.

Raportin päälinjaukset toimintamallista ovat kannatettavia. Raportin ehdotusta hallinnollisesta työnjaosta ja tiiviistä yhteistyöstä valtakunnallisessa, alueellisessa ja palvelukohtaisessa tuessa voidaan pitää kannatettavana. Toiminnan koordinointiin ja palvelutarpeen kansalliseen arviointiin VRK on oikea taho.

VRK:n roolissa tulee myös näkyä tietosuoja- ja muun oikeudellisen osaamista edistäminen palveluntuottajien keskuudessa. Myös palveluntuottajien oikeusturva tulee huomioida.

Suurimmalle osalle kansalaisia digipalvelut ovat oikea ja kannatettava ratkaisu. Suuntana tulee olla palveluiden täysdigitointi, jolla tarkoitetaan palvelujen automatisoimista siten, että kansalaisilta aktiivisesti tarvittavat toimet minimoituvat. Näitä toimenpiteitä suunniteltaessa tähtäimenä tulisi olla tarvittavien tukipalveluiden osuvuus, lyhytkestoisuus ja laadukkuus.

Korostamme, että AUTA-hankkeiden toimenpiteiden tarve on suurimmillaan aluksi ja sen jälkeen suurelle osalle avun tarve on vähenevä. Onkin pohdittava, mitkä palvelut olisivat mielekkäintä rakentaa yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyönä ja mitkä palvelut välttämättömiä rakentaa julkisen sektorin voimin (osalle kansalaisista tuen tarve digipalveluiden aikakaudella on jatkuvaa).

Digituen vaikuttavuutta tulee mitata siitä näkökulmasta, miten se edesauttaa palveluiden digitalisoinnista koituvien säästötavoitteiden toteutumista.