Pk-yritysten rahoitus- ja maksuvalmiustilanne heikentynyt

08.03.2012

Jälkiaaltoja rahoitusmarkkinoilla

Pk-yritysten rahoitus- ja maksuvaikeudet ovat yleistyneet. Noin 19 prosenttia yrityksistä on kohdannut maksuvaikeuksia ja 7 prosenttia merkittäviä rahoitusongelmia. Vaikeudet koskettavat erityisesti pieniä vientiyrityksiä. Tiedot käyvät ilmi EK:n helmikuussa toteuttamasta rahoitus- ja maksuvalmiuskyselystä, johon vastasi 480 pk-yritystä.

Vuoden 2010 syksyn jälkeen alkanut positiivinen kehitys on viimeisten kuukausien aikana kääntynyt negatiiviseksi ja suomalaisten pk-yritysten rahoitus- ja maksuvalmiustilanne on nyt heikompi kuin kertaakaan viime vuonna. Rahoitusvaikeudet ovat lisääntyneet kolmella ja maksuvaikeudet kahdella prosenttiyksiköllä viime vuoden marraskuusta. Kansainvälisesti vertailtuna tilanne Suomessa on edelleen kohtuullisen hyvä, sillä monissa EU-maissa rahoitusongelmat ovat huomattavasti vakavampia.

Tulosten perusteella vaikeuksia esiintyy melko tasaisesti kaikilla päätoimialoilla ja eri kokoluokan yrityksissä. Eniten niitä on vientiyrityksillä, joista lähes joka kymmenennellä oli ongelmia rahoituksen järjestymisessä ja joka viidennellä laskujen maksamisessa.

Seurausta monista tekijöistä

Kyselyn perusteella tilanne on seurausta muun muassa kilpailun kiristymisestä, asiakasyritysten maksuaikojen pidentymisestä sekä rahoituslaitosten varovaisuudesta lainojen myöntämisessä.

Käytännössä esimerkiksi ulkomaankaupan uusjaossa osa suomalaisista vientiyrityksistä on ajautunut hintakilpailuun, joka on johtanut liikevaihdon romahtamiseen ja käyttöpääomaongelmiin. Monet pk-yrityksistä raportoivat myös asiakkaidensa pidentyneistä maksuajoista, jotka ovat johtaneet vaikeuksiin suoriutua omista laskuista. Lisäksi rahoituslaitoksia koskevat vakavaraisuussäännökset ovat joidenkin yritysten kohdalla vaikeuttaneet lainarahoituksen saamista tai nostaneet sen hintaa.

Kaiken kaikkiaan signaalit eri tietolähteistä antavat pk-yritysten tilanteesta ristiriitaisen kuvan. Suomen kauppatase on alijäämäinen, mutta samalla pk-yritysten vienti on kehittynyt myönteisesti. Yritysten maksuhäiriömerkinnät ovat lisääntyneet, mutta konkurssien lukumäärä on säilynyt maltillisella tasolla.

Yritykset ovat nyt vedenjakajalla. Pk-yrityksiä on kuunneltava herkällä korvalla ja reagoitava nopeasti, jos rahoitus- ja maksuvalmiustilanne edelleen heikkenee.

EK selvittää pk-yritysten rahoitus- ja maksuvalmiustilannetta seuraavan kerran toukokuussa julkaistavassa yritysten toimintaympäristökyselyssä.

Kuvasarja

Lisätietoja:

Jari Huovinen, asiantuntija, EK, p. 040 861 4582