Mikko Pukkinen: Verotuksen kiristäminen heikentää kasvua

22.03.2012

Elinkeinoelämän keskusliitto EK pitää myönteisenä, että hallitus on päässyt kehysriihessä ratkaisuun, joka vähentää julkisen talouden alijäämää. – Yhdessä työmarkkinajärjestöjen sopimien toimien kanssa hallituksen ratkaisu kaventaa Suomen kestävyysvajetta ja ylläpitää uskottavuutta Suomen talouspolitiikkaan, sanoo EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen.

EK:n mukaan Suomen luottokelpoisuus on pidettävä erinomaisena kaikissa tilanteissa, koska vain siten julkisen velan korkomenot pysyvät hallinnassa.

– Varmaa ei kuitenkaan ole, että nyt tehdyt päätökset kääntävät velkasuhteen laskuun vaalikauden aikana, jos talouskasvu pysyy heikkona. Siksi talouskehitystä on seurattava tarkkaan, ja hallituksen on tarvittaessa oltava valmis uusiin julkista taloutta tasapainottaviin ratkaisuihin, Pukkinen vaatii.

Hallitus kiristää verotusta  enemmän kuin leikkaa menoja. Verotuksen kiristäminen on omiaan heikentämään kasvua ja työllisyyttä. EK olisi toivonut, että hallitusohjelman linjaus korkeintaan yhtä suurista veronkorotuksista ja säästöistä olisi ollut ohjenuorana. Erityisen ongelmallista on entisestään tiukan ansiotuloveroverotuksen kiristäminen. Korkea työn verotus heikentää työllisyysastetta ja vääristää ura- ja opiskeluvalintoja. On mahdollista, että esitetyt valtionapujen leikkaukset johtavat veronkiristyksiin kunnissa.

– Näillä päätöksillä ei edistetä talouskasvua, mikä on omiaan johtamaan säästöjen ja jatkuvien veronkorotusten kierteeseen, muistuttaa Pukkinen.

Mikko Pukkisen mukaan on myönteistä, että yritysten poisto-oikeuksia korotetaan ja pääomasijoitustoiminnan sekä t&k- toiminnan verokannusteet otetaan käyttöön. Ne parantavat erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten sekä nuorten kasvuyritysten asemaa. Hallituksen toimet eivät kuitenkaan helpota runsaasti työllistävien palveluyritysten tilannetta, joka vaikeutuu alv:n noston myötä.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Mikko Pukkinen
p.  09 4202 2400

johtava ekonomisti Penna Urrila
p. 040 570 7860