Elinkeinoelämä palkkaa nuorisolähettilään

02.05.2012

Valmistuvilla nuorilla puutteelliset tiedot työelämästä

Iso osa lukiolaisista ei vielä tiedä, minkä alan töitä haluaa tulevaisuudessa tehdä. 15 % ilmoittaa tietävänsä varmasti, 46 % melko varmasti. Heikommin menestyneille opiskelijoille tulevaisuuden ala on kaikkein epäselvin. Heille työelämätietous on erityisen tärkeää.

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT ja T-Media ovat tutkineet opiskelijoiden työelämävalmiuksia valtakunnallisesti. Nuoret kertovat kaipaavansa sparrausta työnhakutilanteisiin. Moni toivoo vinkkejä työhakemusten ja CV:n tekoon – kuinka tuoda oma osaaminen esille ja erottua joukosta? Myös vähäinen työkokemus nähdään haasteena työnhaussa.

Tiedot selviävät keväällä 2012 toteutetusta lukiolaistutkimuksesta, johon vastasi 3 808 opiskelijaa sekä Valmistu töihin! -kyselystä, jossa vastaajia oli 821.

EK ja TAT ottavat nuoret mukaan työelämän suunnitteluun

Yhteiskunnassa alkaa olla yksimielinen käsitys siitä, että työurien mielekäs jatkaminen edellyttää yhteistä sopimista ja hyvää yhteistyötä työmarkkinaosapuolten kanssa. Elinkeinoelämä tunnistaa valmistuvien nuorten työllistymisen tärkeyden ja aidon kuuntelemisen tarpeen tulevaisuuden työelämään liittyvissä asioissa.

– Jotta valmistuvien nuorten työllistäminen saisi myös konkreettisia muotoja palkkaa TAT vuodeksi 2013 erityisen työelämän nuorisolähettilään. Hän selvittää vuoden aikana yritysten ja valmistuvien nuorten näkemyksiä työllistymisen pullonkauloista tehden myös ehdotuksia, jotka toivottavasti johtaisivat nuorten nopeampaan työllistymiseen.

– Valittavaa henkilöä etsitään elokuussa avoimella haulla ja valinta julkistetaan syksyllä viidennessä Nuorisofoorumissa. Tarkoituksena on myös, että hänelle valitaan oma mentori jonkin EK:n jäsenyrityksen johdosta koko vuoden ajaksi, toteaa TAT:n toimitusjohtaja Kari Väisänen.

Valmistu töihin!

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja TAT haluavat herättää eri puolille Suomea suuntautuvalla Valmistu töihin! -kiertueellaan keskustelua nuorten asemasta työelämässä ja etsiä keinoja nuorisotyöllisyyden parantamiseksi. Turun aluetilaisuudessa 2.5. paikalla on nuorten ja yritysten lisäksi oppilaitosten ja korkeakoulujen edustajia sekä muita alueellisia toimijoita.

Seuraavat aluetilaisuudet järjestetään Oulussa, Tampereella, Seinäjoella, Lahdessa ja Rovaniemellä. Kiertue päättyy vuoden lopussa Helsingin Nuorisofoorumiin.

Seuraa kiertuetta ja osallistu keskusteluun netissä: www.facebook.com/nuorisofoorumi

Lisätietoja:

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT, toimitusjohtaja Kari Väisänen, puh. 0400 138 767, sähköposti: kari.vaisanen@tat.fi ja tiedottaja Katja Laurén, puh. 040 533 7522, sähköposti: katja.lauren@tat.fi