EK:n Pk-toimintaympäristökysely: Yritysten kasvuaikomukset voimistuneet

Pk-yritysten patoutuneet investointiaikomukset alkavat purkautua ja investointirahoituksen kysyntä on nousussa. Yritykset odottavat tutkimus- ja kehitystoiminnan verokannusteen, korotettujen poisto-oikeuksien ja pääomasijoitusten kasvukannusteiden nopeaa käyttöönottoa. Noin viidennes työnantajista arvioi niillä olevan suoraa vaikutusta yritysten kasvuaikomusten toteuttamiseen. Tiedot käyvät ilmi EK:n Pk-toimintaympäristökyselystä, johon vastasi 553 yritystä.

Suomen hallituksen kehysriihessä esittämillä kasvun ja investointien kannusteilla on kyselyn perusteella vaikutusta varsinkin kasvuhakuisten ja työllistävien pk-yritysten toimintaan. Erityisesti nopeaa kasvua tavoittelevista yrityksistä suuri osa (noin 35 prosenttia) arvioi kannusteiden vaikuttavan yritysten halukkuuteen laajentaa toimintaansa. Erityisesti tuotannollisten investointien korotetut poisto-oikeudet saavat kannatusta.

Yhä useampi yritys hakee rahoitusta investointien toteuttamiseen

Pk-yritysten rahoitus- ja maksuvaikeudet ovat hieman vähentyneet. Noin viisi prosenttia vastaajista oli kohdannut merkittäviä rahoitusvaikeuksia ja 17 prosenttia maksuvaikeuksia. Osuudet ovat pari prosenttiyksikköä pienempiä kuin EK:n rahoitus- ja maksuvalmiuskyselyssä helmikuussa. Maksuvaikeudet ovat kuitenkin edelleen huolestuttavan yleisiä. Rahoitusvaikeuksien yleisyys on edelleen kaksinkertainen verrattuna tilanteeseen ennen vuonna 2008 alkanutta taantumaa.

Myönteistä on, että yhä useampi yritys hakee nyt rahoitusta käyttöpääoman turvaamisen sijaan investointien toteuttamiseen. Ulkopuolista rahoitusta hakeneista yrityksistä noin 47 prosenttia oli hakenut investointirahoitusta ja noin 43 prosenttia käyttöpääomarahoitusta.

Toimivien yritysten kasvupotentiaalia ei tunnisteta

Yleinen yritysilmapiiri ei kyselyn perusteella kuitenkaan kannusta pk-yrityksiä riittävästi riskinottoon ja kasvuun. Poliittisilta päättäjiltä kaivataan nyt tekoja, jotta alkuvaiheen yritysten lisäksi jo toiminnassa olevat yritykset ylittäisivät kasvukynnyksen. Rahoitusta, neuvontaa ja koulutusta tarvitaan nyt esimerkiksi yrityksissä virinneen kansainvälistymisaktiivisuuden hyödyntämiseksi ja kasautuvan omistajanvaihdossuman purkamiseksi.

Pk-yritykset kohdistavat katseensa myös kuntapäättäjiin: yritysten ja kuntien välisessä yhteistyössä on edelleen monin paikoin kehitettävää. Vastausten perusteella muun muassa kuntapäätösten yritysvaikutusten arviointiin tulisi kiinnittää huomiota ja pienyritysten mahdollisuuksia osallistua kuntien tarjouskilpailuihin kehittää.

Pk-toimintaympäristöraportti

Aluetiedote Etelä-Suomi
Aluetiedote Länsi-Suomi
Aluetiedote Itä-Suomi
Aluetiedote Pohjois-Suomi

Lisätietoja:

Jari Huovinen, asiantuntija, EK, p. 040 861 4582

Katso myös EK:n nettiuutinen PK-yritysten toimintaympäristössä mahdollisuuksia ja haasteita

Kommentit

Kommentoi