EK:n Investointitiedustelu: Teolliset investoinnit Suomeen kääntyvät laskuun tänä vuonna

11.06.2013

Myös tutkimus- ja tuotekehitystoiminta supistuu
Teollisuuden kiinteät investoinnit Suomeen kääntyvät tänä vuonna laskuun. Viime vuonna ne vielä kasvoivat, mutta niiden taso jäi silti alle 2000-luvun keskimääräisen. Tutkimus- ja tuotekehitysmenot ovat samoin selvässä laskussa.

EK:n keväällä tekemä Investointitiedustelu kertoo, että teollisuuden kiinteät investoinnit olivat viime vuonna runsaat 3,5 miljardia euroa eli vajaat 8 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Kuluvana vuonna investointien arvioidaan laskevan noin 10 prosentilla vajaaseen 3,2 miljardiin euroon.

– Viime vuoden kasvusta huolimatta investoinnit eivät koskaan päässeet kunnolla vauhtiin vuosien 2008–2009 finanssikriisin jälkeen. Tänä vuonna investointien taso laskee jälleen varsin vaatimattomaksi, totesi EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila tiistaina Helsingissä esitellessään tiedustelun tuloksia.

Investointiaste eli teollisuuden kiinteiden investointien suhde jalostusarvoon jäi viime vuonna vain noin 12 prosenttiin eli alle pitkäaikaisen keskiarvon. Investoinnit ovat myös jonkin verran Länsi-Euroopan keskiarvoa niukempia.

Energia-alan investoinnit jatkuvat edelleen melko vilkkaina. Tehdasteollisuuden ja energiantuotannon yhteenlaskettujen investointien ennustetaan olevan tänä vuonna vajaat 4,7 miljardia euroa.

Tutkimus- ja tuotekehitystoiminta supistuu tiedustelun mukaan selvästi. T&k-menot kääntyivät laskuun jo viime vuonna, jolloin teollisuusyritykset käyttivät tutkimukseen ja tuotekehitykseen Suomessa noin 3,3 miljardia euroa. Tänä vuonna t&k-panostusten arvioidaan laskevan edelleen. Myös t&k-henkilöstöä on aiempaa vähemmän. Teollisuuden tutkimus- ja kehitystehtävissä kotimaassa työskentelevien määrä laskisi tiedustelun mukaan hieman alle 21 000 henkilöön.

Pääomakanta laskussa

Teollisuuden pääomakanta jatkaa tuntuvaa kutistumistaan. Pääoman kuluminen on tänäkin vuonna selvästi suurempaa kuin uudet investoinnit.

–Vaisut investointiodotukset kertovat talousympäristön pysymisestä epävarmana. Samaan aikaan jatkuva rakennemuutos näkyy teollisen t&k-toiminnan selvänä supistumisena, kommentoi tiedustelun tuloksia EK:n johtaja Jussi Mustonen.

Lisätietoja:

Penna Urrila, puh. 09 4202 2606 tai 040 570 7860

Jussi Mustonen, puh. 09 4202 2213