Keskusjärjestöt löysivät yhteisymmärryksen maltillisesta palkkaratkaisusta

30.08.2013

Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat sopineet linjauksista, joiden pohjalta työnantaja- ja palkansaajaliitot alkavat neuvotella työehtosopimuksista seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Lopullisesti ratkaisu voidaan hyväksyä 25.10., jos keskusjärjestöt toteavat sopimuksen tarpeeksi kattavaksi ja valtion toimet yritysten kilpailukyvyn tukemiseksi ovat riittävät.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK pitää erittäin tärkeänä, että sopimukseen saadaan mukaan koko julkinen sektori sekä logistiikkaketju. – Olemme tyytyväisiä, että löysimme yhteisen näkemyksen siitä, miten työllisyyttä ja kasvua voidaan tukea maltillisella palkkaratkaisulla, sanoo EK:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila.

– Tämä on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Seuraavana ovat kahdeksan viikon liittokohtaiset neuvottelut, joissa yhteistuumin on löydettävä keinoja alakohtaisesti Suomen kilpailukyvyn palauttamiseksi kasvu-uralle.

Keskusjärjestöjen välisessä sopimuksessa palkankorotukset on sovittu kahdelle vuodelle. Ensimmäinen korotus on 20 euroa ja toinen korotus on 0,4 %. Uudet työehtosopimukset tulevat voimaan nykyisten sopimusten päätyttyä. Ensimmäinen korotus tulee voimaan 4 kuukautta sopimuksen alkamisesta ja toinen 12 kuukautta ensimmäisen korotuksen jälkeen. Kolmas vuosi on ns. optio-vuosi, josta sovitaan kesäkuussa 2015.

Liittokohtaisesti pyritään purkamaan työmarkkinoiden jäykkyyksiä sopimalla muun muassa työaikajärjestelyistä, sairauspoissaolojen vähentämisen keinoista, työehtosopimuksista poikkeamisesta työpaikkojen säilyttämiseksi, ikäohjelmien käytöstä ja yksilöllisten työurasuunnitelmien tekemisestä. Alakohtaisia tekstejä voidaan uudistaa koko sopimuskauden ajan.

– On tärkeää, että saisimme syntymään kattavan ja maltillisen työmarkkinaratkaisun kahdeksan viikon aikana. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä kääntämään maan taloutta kasvu-uralle, sanoo EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

– Maan hallituksen budjettiesityksestä puuttuvat jämerät päätökset kasvun ja työllisyyden aikaansaamiseksi. Yritysten kilpailukyvyn esteitä täytyy pystyä poistamaan ehdotettua paremmin. Lisäksi eilen esitellyt rakenneuudistukset täytyy toteuttaa myös käytännössä.

Työmarkkinakeskusjärjestöjen työllisyys- ja kasvusopimus (pdf)

Työllisyys- ja kasvusopimukseen liittyvä kuvasarja (pdf)

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Jyri Häkämies, puh. 09 4202 2400

Työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen, puh. 09 4202 2278, 0400 423 715

Valtioneuvoston tiedote: Valtion toimet työmarkkinaratkaisun tukemiseksi (vn:n netti)