EK:n Investointitiedustelu: Investointien vilkastumista joudutaan vielä odottamaan

13.02.2014

Teollisuuden kiinteät investoinnit Suomeen eivät ole kääntymässä nousuun vielä kuluvana vuonna. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tuoreen Investointitiedustelun mukaan tehdasteollisuuden investoinnit ovat yhä loivassa laskussa. Ne supistuivat jonkin verran myös viime vuonna.

Investointitiedustelun mukaan teollisuuden investoinnit vähenivät viime vuonna runsaalla viidellä prosentilla. Tänä vuonna laskua kertyisi lisää noin neljä prosenttia. Investointien arvo painuisi noin 3,2 miljardiin euroon.

Energiasektorin investoinnit jatkuvat sen sijaan varsin vilkkaina koko jakson 2012–2014. Kuluvana vuonna niiden arvon ennustetaan olevan hieman yli 2,0 miljardia euroa.

Teollisuuden kiinteät investoinnit olivat viimeksi nousussa vuonna 2012, jolloin ne kasvoivat noin 15 prosenttia heikon vuoden 2011 jälkeen. Uusimpien tilastotietojen mukaan teollisuuden kotimaiset investoinnit olivat vuonna 2012 hieman yli 3,5 miljardia.

Investoinneilla korvataan vanhaa

Suurella osalla tämänhetkisistä investoinneista korvataan vanhaa tuotantokapasiteettia sekä pyritään rationalisoimaan toimintaa. Laajennusinvestoinnit ovat hieman vilkastuneet finanssikriisin jälkeisestä pohjasta. Silti vain 29 prosentilla investoinneista kasvatetaan tuotantokapasiteettia.

Teollisuuden investoinnit ulkomaille kasvoivat viime vuonna jonkin verran, mutta edellisvuoden lähtötaso oli 2000-luvun matalimpia. Tiedustelun vastaajayritykset investoivat ulkomaille viime vuonna noin 2,7 miljardilla eurolla. Viime vuoden ulkomaaninvestointien arvosta valtaosa suuntautui EU-maihin. Tiedustelussa ulkomaisiin investointeihin luetaan myös yrityskaupat.

Henkilöstömäärä suomalaisten teollisuuskonsernien ulkomaisissa tytäryhtiöissä kääntyi vuosina 2012–2013 loivaan laskuun. Hieman alle puolet suomalaisten teollisuuskonsernien henkilöstöstä työskentelee ulkomailla.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tekemä teollisuuden investointitiedustelu on osa Euroopan komission harmonisoitua suhdannetiedustelujärjestelmää, ja tiedustelu tehdään EU:n osittaisella rahoituksella. Loppusyksyllä 2013 tehtyyn tiedusteluun vastasi 238 yritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto Suomessa oli noin 75 miljardia euroa vuonna 2012. Vastaajayritykset työllistivät Suomessa lähes 175 000 työntekijää. Tiedusteluun osallistuneiden yritysten investoinnit kattavat noin 80 prosenttia tehdasteollisuuden kaikista investoinneista. Tiedustelun luvut on korotettu vastaamaan kansantalouden tilinpidon mukaisia investointeja.

Lisätietoja:

johtava ekonomisti Penna Urrila, p. 09 4202 2606, gsm. 040 570 7860