Järjestöt: Hallitus ottamassa riskin talouden ja ympäristön kustannuksella

Suomen hallitus vaarantaa talouden kasvun ja päästötavoitteiden toteutumisen, jos se päättää kaataa kansantaloudelle kriittisen Olkiluoto 4 -hankkeen keskellä syvää taantumaa. Valtioneuvoston käsittelyyn tällä viikolla tulevat ydinvoimahankkeet ovat välttämättömiä Suomen sähköomavaraisuuden edistämiseksi.

Olkiluodon 4. ydinvoimareaktorin periaateluvan jatkohakemuksen hylkääminen heikentäisi Suomen tulevaisuuden näkymiä merkittävästi. Sähkön hinta suomalaisille asiakkaille tulee olemaan tuntuvasti korkeampi, mikäli reaktoreita on tähän asti kaavaillun seitsemän sijaan vain kuusi. Teollisuuden suomalaisille työpaikoille kohtuuhintainen sähkö on harvoja ylläpidettävissä olevia kilpailuetuja, kun olemme logistisesti kaukana päämarkkinoista.

Kielteinen päätös vaarantaisi Suomen kyvyn vähentää hiilidioksidipäästöjä EU-sitoumustensa mukaisesti. Hallituksen omien energiaskenaarioiden perusteella vain riittävä lisäydinvoima johtaisi hiilivoiman osuuden romahtamiseen Suomen sähköntuotannossa 2020-luvulla. Muissa skenaarioissa samaa ei saada tapahtumaan.

Kielteisen ydinvoimapäätöksen aiheuttama haaste kärjistyisi 2020-luvun jälkeen, kun merkittävä osa nykyisestä sähköntuotannosta joudutaan vanhentuneena sulkemaan. Tämä heikentäisi edelleen omavaraisuutta, kun Suomi on jo nyt riippuvainen sähkön tuonnista. Energiainvestointien sääntelyssä on ymmärrettävä, että investointeja tehdään aina kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Elinkeinoelämän investoinnit edellyttävät ennakoitavaa toimintaympäristöä. Investointeja ei synny, jos päätöksiä pyörretään vaalikausittain.

Suomessa on huutava pula investoinneista. Tässä tilanteessa on täysin vastuutonta viedä eväät koko valtakunnan mittakaavassa valtavalta hankkeelta, jonka yksityinen sektori rahoittaisi ja joka sitouttaisi mukana olevia yrityksiä toiminnan jatkamiseen ja laajentamiseen Suomessa vuosikymmeniksi eteenpäin.

Mukana olevat työnantaja- ja palkansaajajärjestöt toivovat yksimielisesti, että hallitus ja eduskunta mahdollistaisivat molempien käsittelyyn tulevien ydinvoimahankkeiden jatkamisen.

Ammattiliitto Pro
Puheenjohtaja Jorma Malinen

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Toimitusjohtaja Jyri Häkämies

Energiateollisuus
Toimitusjohtaja Juha Naukkarinen

Insinööriliitto
Puheenjohtaja Pertti Porokari

Kemianteollisuus
Toimitusjohtaja Timo Leppä

Metallityöväen liitto
Puheenjohtaja Riku Aalto

Metsäteollisuus
Toimitusjohtaja Timo Jaatinen

Paperiliitto
Puheenjohtaja Petri Vanhala

Rakennusliitto
Puheenjohtaja Matti Harjuniemi

Rakennusteollisuus
Toimitusjohtaja Tarmo Pipatti

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
Puheenjohtaja Lauri Lyly

Sähköliitto
Puheenjohtaja Martti Alakoski

TEAM Teollisuusalojen Ammattiliitto
Puheenjohtaja Timo Vallittu

Teknologiateollisuus
Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Kommentit

Kommentoi