Lapsiasiavaltuutettu ja EK: Isät rohkeammin hoivavastuuseen

08.11.2014

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ja EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies kannustavat perhevapaiden tasaisempaan jakamiseen. Lapsella on oikeus isään, joka on täysivaltainen vanhempi.

Isänpäivän lähestyessä lapsiasiavaltuutettu ja EK haluavat nostaa keskusteluun perhevapaiden epätasaisen jakautumisen äitien ja isien välillä. Isänpäivä muistuttaa perheitä isien oikeuksista ja velvollisuuksista.

– Tutkimusten mukaan suomalaiset isät haluavat pitää perhevapaita, mutta käytännössä eivät kuitenkaan pidä niitä. Isät käyttävät Suomessa vanhempainrahapäivistä vain kahdeksan prosenttia. Lapsiasiavaltuutetun saamien kansalaisyhteydenottojen perusteella isät pitäisivät perhevapaita enemmän, mikäli heitä kannustettaisiin tähän työpaikoilla ja perheessä, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila kertoo.

EK haluaa parantaa naisten työllisyyttä

Elinkeinoelämän keskusliitto EK rohkaisee työnantajia muuttamaan asenteitaan isien perhevapaita kohtaan. Perhevapaiden epätasainen jakautuminen vaikuttaa kielteisesti naisten ura- ja palkkakehitykseen sekä lyhentää naisten työuria. Ongelmasta kärsivät myös naisvaltaiset alat, joille kasautuu vanhemmuuden epäsuorat kustannukset, kuten sijaisjärjestelyt.

– Kannustamme jäsenyrityksiämme suhtautumaan tasapuolisesti naisten ja miesten perhevapaisiin, jotta naisten asema työmarkkinoilla paranisi ja heidän työuransa pitenisivät. Tätä tavoitetta tukisi se, että isät pitäisivät isomman osan vanhempainvapaista, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies painottaa.

– Toivottavasti vanhempainvapaan käyttö jakautuu tulevaisuudessa tasaisemmin äidin ja isän välillä. Se vahvistaisi isyyttä ja on Ruotsin esimerkin perusteella myös yhteydessä naisten parempaan työllisyysasteeseen ja asemaan työmarkkinoilla, Kurttila ja Häkämies toteavat yhdessä.

Lisätietoja

  • Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, puh. 050 544 3757, tuomas.kurttila@stm.fi
  • Toimitusjohtaja Jyri Häkämies, EK, puh. 09 4202 2400, jyri.hakamies@ek.fi
  • Johtaja Kai Mykkänen, EK, puh. 040 592 1499, kai.mykkanen@ek.fi