EK:n viesti tulevalle hallitukselle: Yhteiskunta tarvitsee keskituloisten ostovoimaa

Keskituloisten palkansaajien ostovoima on saatava kasvuun työn verotusta keventämällä. Verotusta ja sosiaalietuuksia tulee lisäksi kehittää niin, että kukaan pienituloisista ei enää putoa ns. kannustinloukkuun. Näillä toimilla parannetaan työllisyyttä ja edistetään nopeimmin talouskasvua.

Työn verotuksen keventäminen ja kannustinloukkujen purkaminen ovat keskeisiä tavoitteita Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n torstaina julkaisemassa vaaliohjelmassa ”Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille”. Siihen on koottu elinkeinoelämän näkemykset talouden vauhdittamiseksi ja työllisyyden kääntämiseksi nousuun.

EK esittää työn verotukseen 3–4 miljardin kevennystä, joka kohdistettaisiin kaikkiin tuloluokkiin. Keskituloiselle EK:n verotavoite toisi 130 euroa enemmän käteen kuukaudessa.

– Työn verotus on Suomessa useimmissa tuloluokissa huomattavasti kireämpää kuin Ruotsissa. Enimmillään ero on 40 000–50 000 euroa vuodessa ansaitsevilla jopa yli 7 prosenttiyksikköä. EK:n esittämän verohuojennuksen jälkeenkin Suomi olisi kovempi keskituloisten verottaja kuin Ruotsi, muistuttaa EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

– Kannustinloukut vievät työhalun ja sitovat sosiaaliturvaan. Työn tekeminen ja teettäminen on tehtävä aina kannattavaksi. Pienituloisten verotusta pitää keventää niin, että työssä käyvän henkilön käteen jäävät tulot ovat aina selvästi paremmat kuin vastaavantasoista sosiaalitukea saavalla. Myös asumistukea pitää uudistaa, jotta sen leikkaantuminen ei olisi nykyisellä tavalla este työn vastaanottamiselle, Häkämies sanoo.

EK:n esittämät työn verotuksen kevennykset edistävät työllisyyttä ja lisäävät sitä kautta verotuloja. Korkea työllisyysaste on avainasia, kun ratkaistaan julkisen talouden kestävyysvajetta eli menojen ja tulojen epäsuhtaa pitkällä aikavälillä.

Kommentit 1

Yksi vastaus artikkeliin EK:n viesti tulevalle hallitukselle: Yhteiskunta tarvitsee keskituloisten ostovoimaa
  1. Pauli Suvanto sanoo:

    Tulosidonnaista toimeentulotukea ei saisi leikata 100% leikkurilla silloin, kun tuensaajaperhe sattuu saamaan jostakin lisätuloja, vaan leikkurin pitäisi olla esim 50%. Nyt kun leikkuri on 100%, niin ei kannata mennä esim. pätkätöihin ja kunta joutuu maksamaan toimeentulotuen täytenä. Jos tuohon jäisi tuo 50% porkkana, niin lyhyisiin tilapäistöihin kannattaisi heti mennä ja kunta heti säästäisi ja vielä enemmän se tuntuisi tuensaajan kukkarossa. Loppujen lopuksi myös kauppa hyötyisi, kun kaikki lisätulo menisi kuitenkin kulutukseen. Tämä olisi varmaankin piristysruiske, jolla olisi kauaskantoiset seuraukset. Tällä torjuttaisiin tehokkaasti myös harmaata taloutta, koska suomalaiset haluavat tehdä rehellistä työtä. jos siihen annetaan mahdollisuus.

Kommentoi