Yksityisten yritysten kilpailuasema reiluksi suhteessa julkiseen sektoriin

Yksityisten yritysten tasapuolisessa kilpailuasemassa suhteessa julkiseen sektoriin on useita merkittäviä puutteita. Sitä heikentävät sekä useat säädökset että monet toimintatavat.

Juha Sipilän hallitus on sitoutunut edistämään tasapuolisia kilpailuolosuhteita kotimarkkinoilla. Hallitusohjelmassa luvataan perata kilpailua estävää toimialakohtaista sääntelyä ja purkaa yritystoimintaa haittaavia normeja. Pk-yritysten mahdollisuuksia parannetaan ja markkinoille pääsyä helpotetaan.

EK on kartoittanut asiakokonaisuuksia, joissa kilpailulle haitallista sääntelyä ja käytäntöjä erityisesti ilmenee. Kustakin teemasta on esitetty konkreettisia esimerkkejä tilanteista, joissa yksityinen sektori on perusteettomasti julkista heikommassa kilpailuasemassa. Selvityksessä on esitetty täsmällisiä toimia, joilla ongelmat voitaisiin korjata.

Valtion ja kuntien viranomaisilla on mahdollisuus hankkia ilman kilpailuttamista tavaraa ja palveluja ns. sidosyksiköltään. Sidosyksikkö on sellainen toimija, jota viranomainen kontrolloi esimerkiksi omistuksen tai hallinnon kautta. Hankintalain mukainen sidosyksikkösuhde täyttyy, kunhan sidosyksikön myynnistä vähintään 90 % kohdistuu omistajaan. Sidosyksikkö voi siten tarjota 10 % palveluistaan markkinoille samalla kun se nauttii hankintalain suomasta kilpailulta suojatusta asemastaan päästessään yksinmyyjäksi viranomaiselle. Markkinoille myynti voi olla euroissa kymmeniä miljoonia. Menettely vääristää kilpailua eikä yksiköiden hinnoittelukaan ole läpinäkyvää.

Julkisella toimijalla on useissa tapauksissa etuoikeus tuottaa palveluja, joita yksityinen sektori voisi hoitaa. Julkisella sektorilla on esimerkiksi vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Palvelujen järjestäjä voi suosia itseään lähellä olevaa tai jopa samaan organisaatioon kuuluvaa tuottajaa. Tämä ongelma tulee korjata, kun sote-uudistusta viedään käytäntöön.

Tuoreeseen terveydenhoitolakiin kirjattiin kunnille mahdollisuus hankkia ensihoitopalvelut ilman kilpailuttamista pelastuslaitoksilta. Kilpailu vääristyy, kun kuntien suorahankintaoikeus kohdistuu vain julkisiin pelastuslaitoksiin eikä vastaaviin yksityisiin toimijoihin. Lakia tulisi muuttaa niin, että ensihoitopalvelut kilpailutettaisiin.

Julkinen toimija pääse hyödyntämään verovaroin kustannettuja resursseja, voi subventoida ristiin palveluja ja saa omistajaltaan erilaisia tukipalveluita. Tällaisen toimijan hinnoittelu voi vääristyä, mikä heikentää yksityisen sektorin kilpailuasemaa.

Jätelaissa on useita kilpailua vääristäviä säännöksiä. Laki antaa kunnille yksioikeuden lukuisten julkisten laitosten yhdyskuntajätehuollon toteuttamiseen. Lisäksi laki antaa kunnille etuoikeuden kerätä lajiteltuja pakkausjätteitä silloin, kun tuottajayhteisöt eivät käytä omaa etuoikeuttaan. Jätelaki velvoittaa kunnat järjestämään yritysten jätehuollon markkinatarjonnan puutteessa.

Käytännössä kunnat ovat tarjonneet palvelujaan yrityksille silloinkin, kun yksityisiä palveluntarjoajia olisi saatavilla. Palvelua voidaan tarjota edullisesti, koska hintaa subventoidaan kotitalouksilta perittävillä maksuilla. Myös perusmaksusta saatuja tuloja voidaan hyödyntää markkinaehtoisessa toiminnassa.

Julkista toimijaa kohdellaan yksityistä edullisemmin toimialakohtaisessa sääntelyssä. Yksityiselle toimijalle asetetaan määräyksiä ja velvoitteita, joita ei aseteta täsmälleen samaa palvelua tuottavalle julkiselle toimijalle. Julkista suositaan myös verotusta, maksukyvyttömyyttä ja työeläkevakuuttamista koskevassa sääntelyssä.

Kunta maksaa tuloistaan veroa huomattavasti yksityistä matalammalla korkokannalla. Lisäksi se saattaa olla kokonaan vapautettu varainsiirto-, arvonlisä- ja kiinteistöverosta. Tästä syystä kunnilla on velvollisuus yhtiöittää kilpailuilla markkinoilla tapahtuva toiminta. Tätä velvollisuutta noudatetaan kuitenkin kehnosti. Markkinoilla rellestää edelleen lukuisia kuntien liikelaitoksia nauttien lainvastaisesti epäreiluista kilpailueduista. Sikäli kuin kunnan tehtäviin ylipäätään kuuluu elinkeinotoiminta, sitä tulisi edes harjoittaa kilpailuneutraalissa muodossa yhtiönä.

Sääntelyn lisäksi julkista toimijaa suositaan viranomaisten käytännöissä, lupamenettelyssä ja valvonnassa. Lähtökohtana tuntuu olevan se, että vain yksityinen toimija voi syyllistyä väärinkäytöksiin. Lupamenettelyn epäreiluutta osoittaa esimerkiksi se, että Helsingin kaupunki sai jätteiden käsittelyä koskevan luvan alle kuudessa kuukaudessa. Yksityisen toimijan luvan pelkkä tarkistus on vienyt samalta viranomaiselta lähes kaksi vuotta.

Lisätietoja

Kommentit

Kommentoi