Yrittäjyyspaketti ripeästi käytäntöön

12.04.2016

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n yrittäjäasioista vastaava PK-johtaja Jouni Hakala kiirehtii hallituksen tiistaina julkistaman yrittäjyyspaketin toimeenpanoa. Yrittäjyys sekä pienten ja keskisuurten yritysten kasvu ja kansainvälistyminen ovat avainasemassa talouden ja työllisyyden kääntämiseksi kasvu-uralle.

Hakalan mukaan esimerkiksi satsaaminen Team Finland -palvelujen kehittämiseen on tervetullutta, sillä eri toimijoiden palveluilla on tärkeä rooli yritysten kansainvälistymisessä. Palvelut on tärkeää saada entistä asiakaslähtöisemmiksi.

– Panostukset innovaatioiden edistämiseen ovat tervetulleita. Ulkomaisten asiantuntijoiden hyödyntämiseen liittyvien pullonkaulojen selvittäminen palvelee kansainvälistyviä yrityksiä.

Paketti lupaa helpotusta myös yrityksiä kuormittavaan sääntelyyn.

– Pykälähuollolla voidaan mahdollistaa pk-yritysten toimintaedellytyksiä ilman lisäkustannuksia julkiselle taloudelle. On myös perusteltua pyrkiä lisäämään yksityisen riskirahoituksen ohjautumista kasvua hakeviin yrityksiin. Siksi on syytä edetä ripeästi normien helpottamisessa, Hakala tähdentää.