Akava, STTK, EK ja FK: Henkivakuutuksen veronkiristys osuu työntekijöiden ryhmähenkivakuutukseen

10.08.2016

Valtiovarainministeriön vero-osaston ehdottama henkivakuutuskorvausten veronkiristys vaikuttaisi kaikkiin suomalaisiin työntekijöihin työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen kautta. Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta maksetut korvaukset ovat olleet saajilleen verovapaita. Kiristys osuisi erityisesti pienituloisiin palkansaajiin.

Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta maksetaan korvauksia menehtyneen työntekijän puolisolle tai lapsille. Sen tarkoituksena on turvata perheen välitön toimeentulo puolison tai lasten huoltajan kuoleman jälkeen. Riskihenkivakuutus on sosiaalipoliittisesti perusteltu vakuutusmuoto, johon ei liity varainsiirron elementtejä. Verotuksen kiristäminen tällaisen korvauksen osalta ei ole kohtuullista.

Tähän asti henkivakuutuksen perusteella saadut alle 35 000 euron suuruiset korvaukset ovat olleet laissa määritellyille lähiomaisille verovapaita vakuutuksen tyypistä riippumatta. Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen korvaukset ovat olleet saajilleen verovapaita, sillä korvaussummat eivät korkeimmillaankaan nouse yli 35 000 euron.

Ryhmähenkivakuutuksen perusteella maksetut korvaukset vaihtelevat vakuutetun kuolinhetken iän mukaan ja ovat noin 4 500–16 000 euroa. Summia korotetaan, jos kuolema on ollut tapaturmainen tai vakuutetulla on ollut lapsia.

Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta maksettavat korvaukset ovat suuruusluokkansa puolesta kohtalaisen vaatimattomia. Silti niillä on erityisesti pienituloisille korvauksensaajille suuri merkitys toimeentulon välittömässä järjestämisessä puolison tai vanhemman kuoleman vuoksi.

VATT:n tutkimuksen mukaan suomalaisten kotitalouksien turvavaje on merkittävä, keskimäärin 126 000 euroa. Turvavajeella tarkoitetaan sitä rahasummaa, joka puolison kuoleman vuoksi menetetään saamatta jääneinä palkkatuloina ja jota henkivakuutuskorvaukset eivät riitä peittämään. Tätä taustaa vasten veronkiristys ei missään nimessä kohenna suomalaisten kotitalouksien asemaa.

Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen kustannuksista vastaa tällä hetkellä työmarkkinasopimusten perusteella yksinomaan työnantaja. Mikäli henkivakuutuskorvauksen summat tahdotaan verollepanon jälkeen pitää entisellään, nousee vakuutusmaksun määrä vastaavasti.

Akava ry, Toimihenkilökeskusjärjestä STTK ry, Elinkeinoelämän Keskusliitto ja Finanssialan Keskusliitto vetoavat yhdessä maan hallitukseen, että henkivakuutuskorvausten veronkiristys ei koskisi työntekijöiden ryhmähenkivakuutusta ja muita riskipohjaisia henkivakuutuksia.

Lisätietoja antavat:

johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari, Elinkeinoelämän keskusliitto puh. 040 544 4609
johtaja Pekka Piispanen, Akava puh. 040 544 0302
johtaja Jukka Ihanus, STTK, puh. 050 463 9929
johtaja Lea Mäntyniemi, Finanssialan Keskusliitto, puh. 0400 729 610