EK: Päivähoitomaksuja on alennettava reippaasti

15.08.2016

Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä työllisyyden parantamisen vuoksi on purettava tuntuvasti ja nopeasti kannustinloukkuja. Työllisyyden parantaminen vaatii, että päivähoitomaksuja alennetaan ja asumistukia leikataan, sanoo johtaja Ilkka Oksala EK:sta.

EK ehdottaa lasten päivähoitomaksujen merkittävää alentamista.

– Työllistymisen kannalta ei ole viisasta pitää lasten päivähoitomaksuja nykyisellä tasolla, saati korottaa maksuja. Siksi tulojen huomioon ottamista päivähoitomaksuissa tulee lieventää. Samalla korkein perittävä maksu pitäisi alentaa sekä tämän lisäksi vielä erikseen alentaa toisesta lapsesta perittävää maksua, Oksala ehdottaa.

Oksalan hahmottelema päivähoitomaksumalli alentaisi päivähoitomaksujen tuottoa merkittävästi nykyisestä. Tämä rahoitettaisiin pienentämällä asumistukea. Asumistuessa pitäisi EK:n mielestä suosia nykyistä enemmän työtuloja saavia palkansaajia.

-Työtulojen kasvun asumistukea leikkaavaa vaikusta on alennettava ja samalla tuen yleistä tasoa laskettava.  Jotta asumistuen pienentymistä ei kompensoitaisi toimeentulotuella, asumiskulujen omavastuu on syytä palauttaa toimeentulotukeen, toteaa Oksala.

EK:n mielestä pienillä muutoksilla ei kannustinloukkuongelmaa voida ratkaista.

– Tarvitaan huomattavia muutoksia juuri päivähoitomaksuihin ja asumistukeen. Vain siten kannustinloukkuja voidaan oikeasti purkaa. Maan hallituksen on kyettävä tekemään budjettiriihessä riittävän kunnianhimoiset päätökset kannustinloukkuongelman purkamiseksi, Oksala vaatii.

Kannustinongelma heikentää työllisyyttä

VATT:n selvitysten (Heikki Viitamäki) mukaan työllistyminen ja palkkatulojen kasvattaminen eivät aina lisää käytettävissä olevia tuloja pieni- ja keskituloisilla. Nämä kannustinongelmat koskettavat erityisesti lapsiperheitä. Tulosidonnaiset päivähoitomaksut ja tulojen kasvun myötä alentuva asumistuki yhdessä aiheuttavat huomattavia kannustinloukkuongelmia.

– Avointen työpaikkojen suuri määrä ja huomattava kasvu korkean työttömyyden oloissa osoittavat hyvin nykyisen epäterveen kilpailutilanteen. Etenkin matalapalkkainen, mutta osin myös keskipalkkainen työ joutuu kilpailemaan hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamien etuuksien varassa elämistä vastaan ja jää usein kilpailussa toiseksi. Näin ei voi olla, vaan työn pitää aina olla taloudellisesti kannattavampaa kuin tukien varassa eläminen, Oksala painottaa.