EK kannattaa yritystukien vaikuttavuuden vahvistamista

05.04.2018

Yritystukien tulee perustua EK:n näkemyksen mukaan kansainväliseen vertailuun ja luotettavasti arvioituun vaikuttavuuteen. Järjestelmän kehittäminen on tarpeen ja parlamentaarisen työryhmän raportti antaa tähän eväitä.

Parlamentaarinen yritystukityöryhmä on tänään luovuttanut loppuraporttinsa. EK tukee yritystukien arvioinnin kehittämistä, jolla voidaan parantaa tukien osumatarkkuutta ja vaikuttavuutta. Ennen sitä on kuitenkin määritettävä, mitä ovat yritystuet ja mikä on niiden oikea määrä. Nyt julkisuudessa pyörii miljardien eurojen lukuja, vaikka todellisuudessa suurin osa jättiluvuista perustuu eri verokantoihin. Tarvittaisiin myös lisää vertailtavaa tietoa siitä, kuinka kustannustehokkaasti julkiset toimijat hoitavat omaa tehtäväänsä tukien jakajina.

EK kannattaa yritystukityöryhmän esitystä siitä, että työ- ja elinkeinoministeriön alaisen yritystukineuvottelukunnan roolia vahvistetaan. Tulevaisuudessa neuvottelukunnan tulisi määrittää ja arvioida eri tukia irrallaan tukien myöntäjistä hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti.

EK pitää hyvänä tavoitteena yritystukijärjestelmän kehittämistä koko suomalaisen yrityssektorin kasvua ja kansainvälistä kilpailukykyä paremmin tukevaksi. Panostukset innovaatioihin ja osaamiseen ovat Suomen tulevan menestyksen kannalta avainkysymys. Business Finlandin tulisi siksi saada käyttöönsä uusia resursseja tarpeellisen uudistumisen edistämiseksi.  Suomalaisille yrityksille on taattava tasavertainen ja ennustettava toimintaympäristö. Kotimaiset yritykset toimivat globaalissa kilpailussa. Suomi ei voi yritystoimintaa koskevissa ratkaisuissaan toimia kuplassa ottamatta huomioon kansainvälistä, ja usein toimipaikkakohtaista, kilpailutilannetta. Samoin toimintaympäristön tulee kannustaa yrittämiseen ja omistamiseen pitkäjänteisesti.

Yritystukien tason tulee perustua kansainväliseen vertailuun ja luotettavasti arvioituun vaikuttavuuteen. Syrjäisen sijainnin Suomi tarvitsee jatkossakin pärjääviä teollisia- ja palveluyrityksiä. Menestyvät yritykset luovat työtä ja rahoittavat Suomen hyvinvointia, ei päinvastoin.