EK:n Exit-ryhmä: Suomi tarvitsee tiekartan, jolla yhteiskunta avataan

29.04.2020

Keskon pääjohtajan Mikko Helanderin johtaman EK:n Exit-ryhmän mukaan Suomi tarvitsee tiekartan, jolla maamme pystyy irrottautumaan koronakriisin poikkeusoloista ja aloittamaan
jälleenrakennuksen. Olennaista on saada epidemia nopeasti hallintaan ja talous turvallisesti avattua. Elinkeinoelämä haluaa EK:n Exit-ryhmän ehdotuksilla antaa tukensa Suomen hallitukselle, jotta se saa johdettua maan ulos koronakriisistä.  

EK:n Exit-ryhmän puheenjohtajan, EK:n hallituksen varapj., Keskon pääjohtajan Mikko Helanderin mukaan on tärkeää tehdä toimia, jotka mahdollistavat kesästä alkaen paluun turvalliseen työntekoon, kuluttamiseen ja liikkumiseen. Näin Suomen talous voisi kääntyä kasvuun vielä tämän vuoden puolella. Tämä on edellytys sille, että maamme välttää laajamittaiset työpaikkojen menetykset sekä hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden ja tulonsiirtojen heikentymisen.  

”Yhteiskunnan avaamisen tiekartta on välttämättömyys. EK:n Exit-työllä elinkeinoelämä haluaa tukea hallitusta tiekartan toteuttamisessa. Talouden turvallinen ja vastuullinen käynnistäminen on parasta tukipolitiikkaa yrityksille. Epidemian hallintaan tähtäävää strategiaa puoltaa niin ihmisten terveys ja turvallisuus kuin talouden elpyminen. Näin voimme ehkäistä sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ongelmien pitkittymistä”, sanoo Helander.

Elinkeinoelämä haluaa tukea maan hallitusta toimilla, jotka auttavat yhteiskunnan turvallista avaamista ja jälleenrakennusta. Tämän lisäksi EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan EK:n Exit-ryhmä toivoo hallitukselta tukea talouskasvulle.

”Valtion ja yritysten laajamittainen kumppanuus ja yhteistyö on elintärkeää, jotta kriisistä selvitään mahdollisimman pienin vaurioin. Nyt tarvitaan luottamusta ja turvallisia käytäntöjä yhteiskunnan avaamiseksi”, sanoo Häkämies.

Epidemian tehokas hallinta on keino selvitä rokotevaiheeseen

Yrityselämän kokeneista vaikuttajista koostuvan EK:n Exit-ryhmän esitykset perustuvat muiden maiden taudinhallintakeinoja koskevaan vertailuaineistoon sekä talouden mallinnoksiin. Tietolähteinä on käytetty THL:n, Etlan, Suomen Pankin, valtiovarainministeriön sekä IMF:n kaltaisia tahoja. Työn tukena on ollut konsulttiyhtiö McKinseyn analyytikkoryhmä.

EK:n Exit-ryhmä suosittelee Suomelle epidemian hallintaan tähtäävää strategiaa:

  • Saadaan tauti hallintaan rajoitusten, testaamisen ja kontaktien jäljittämisen avulla.
  • Minimoidaan uusien toimintamallien ja tapojen avulla tartuntariski työssä, kuluttaessa ja liikkuessa.
  • Tuetaan yrityksiä akuutin kriisin yli ja vältetään elinkelpoisten yritysten konkurssit.
  • Poistetaan rajoituksia hallitusti ja tuetaan talouden ja yhteiskunnan käynnistymistä.
  • Varmistetaan, että Suomi saa ensimmäisten maiden joukossa riittävästi COVID-19 rokotetta.

Näin toimien Suomea voidaan avata seuraavan vaiheistuksen mukaisesti (graafi myös linkin takana).

 

Tehtävää yrityksille, odotuksia valtiolle

Olennaista on aloittaa yhdessä polku kohti normaalia arkea. Toimenpiteillä on kiire. EK:n Exit-ryhmän raportti sisältää esimerkkiehdotuksia siitä, mihin valtiolta kaivataan apua ja mitä elinkeinoelämä tulee edistämään.

Välittömästi tarvittavat mahdollistajat epidemian hallitsemiseksi:

  • Suojavälineiden saatavuus: jopa 6 miljoonaa maskia / päivä
  • Testauskapasiteetti: 12 000 testiä / päivä
  • Jäljitys: 1 300 – 1 800 jäljittäjää (lisänä mahdollinen digisovellus työtä tukemassa)
  • Turvalliset ja tartuntaa minimoivat toimintatavat (ml. turvallinen työ, kulutus ja liikkuminen)
  • Selkeä tiekartta rajoitusten purulle

Elinkeinoelämälle esitetyt toimenpiteet:

  • Osaamisen tuominen yhteistyöhankkeisiin valtion kanssa (esim. suojavälineet, testaus)
  • Turvallisen työn ja asioinnin toimenpiteiden toteuttaminen esimerkkiyritysten johdolla
  • Työntekijöiden testaamisen ja jäljityksen kustannuksiin osallistuminen
  • Operatiivisen johdon nimeäminen varmistamaan esitettyjen toimien toimeenpano ja uusien ideoiden nopea käyttöönotto

Valtiolle esitetyt toimenpiteet:

  • Hallintastrategian mahdollistajien toimeenpano. Yhteistyö yksityisen sektorin kanssa, jos se on tarpeen tavoitteiden saavuttamiseksi.
  • Kohdennettu tuki elinkelpoisille yrityksille, jotka eivät käännä lomautuksia irtisanomisiksi
  • Yt-neuvottelun nopean menettelyn voimassaolon jatkaminen vuoden 2020 loppuun
  • Veropäätöksiä, joilla tuetaan ostovoimaa

EK:n Exit-ryhmää on johtanut Mikko Helander, jonka ohella siihen on kuulunut kuusi muuta korkean tason yritysvaikuttajaa: omistajayrittäjä Kari Jussi Aho / Aho Group, toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth / Kone Oyj, toimitusjohtaja, perustaja Annu Nieminen / Upright, hallitusammattilainen, bisnesenkeli Leena Niemistö, pääjohtaja Timo Ritakallio / OP Ryhmä ja toimitusjohtaja Antti Vasara / VTT.

Tutustu EK:n Exit-ryhmän loppuraporttiin

Julkistustilaisuuden tallenne on katsottavissa: 
https://cloud.webcast.fi/ek/2020_0429_ek_info/

Haastattelupyynnöt EK:n Viestinnän kautta:
Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Mari Haavisto, puh. 050 395 6135, etunimi.sukunimi[at]ek.fi