Tanskan puheenjohtajakausi – Suomen vaikutettava aktiivisesti EU:n energia- ja ilmastopolitiikassa

EU:n asialistalla on kevään aikana kauaskantoisia energia- ja ilmastopäätöksiä, joilla on merkittäviä kustannusvaikutuksia niin suomalaisille veronmaksajille kuin elinkeinoelämälle. EU:ssa tulisi nyt asettaa ilmastotavoitteiden tähtäin vuoden 2020 jälkeiseen aikaan.

Joulukuussa Durbanissa kansainväliset ilmastoneuvottelut nytkähtivät hieman eteenpäin, kun tuloksena saatiin aikataulu kaikkia maita koskevan ilmastosopimuksen laatimiselle. Aikataulu on kuitenkin verkkainen, sillä kaikkia maita koskeva ilmastosopimus astuisi voimaan vasta vuonna 2020.

Tanskan puheenjohtajakaudella nousee esille myös Durbanissa sovitun Kioton ilmastosopimuksen jatkokauden päästötavoitteet, jotka koskevat kuluvaa vuosikymmentä. Useat yksityiskohdat, kuten jatkokauden pituus, jäivät vielä auki.

Luontevinta olisi ulottaa Kioton jatkokausi vuoteen 2020 saakka, jolloin EU:n nykyiset vuoden 2020 tavoitteet käyvät sellaisinaan Kioton pöytäkirjaan, sanoo energia- ja ilmastopolitiikan johtava asiantuntija Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitosta EK:sta.

EU:n vuoden 2020 velvoitteet säilytettävä ennallaan

Kioton jatkokauden piiriin tulee ainoastaan 13–15 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä. EU:n osuus tästä on 11 prosenttiyksikköä, joten käytännössä tämä vuosikymmen ollaan edelleen täysin yksipuolisessa päästöjen rajoittamisessa.

–  Tässä tilanteessa Suomen on osaltaan huolehdittava siitä, ettei EU:n nykyisiä yksipuolisia velvoitteita kiristetä kuluvalla vuosikymmenellä.

EU:n tuleva kolmas päästökauppakausi 2013–2020 pienentää päästöoikeuksien kokonaismäärää vuosittain. Tämä johtanee päästöoikeuden hinnan nousuun ja tämän markkinaehtoisen mekanismin voimistuvaan ohjausvaikutukseen.

–   Nyt on ensiarvoisen tärkeää, että juuri sovittuja päästökaupan pelisääntöjä ei mennä muuttamaan taloustilanteeseen vedoten. Tähän ei ole edes tarvetta: päästöoikeuden hinta joustaa alaspäin, koska EU:n taloustilanne on heikentynyt ja hiilidioksidipäästöt laskeneet.

–  Siksi ei tule sallia esimerkiksi päästöoikeuksien leikkaamista ns. sivuun laittamalla (setting aside -menettely). Tällä olisi päästökauppasektorin osalta käytännössä sama vaikutus kuin vuoden 2020 tavoitteiden kiristämisellä.

Päästöoikeuksien sivuun laittaminen murentaisi pitkäjänteisen ilmastopolitiikan uskottavuutta sekä heikentäisi yritysten mahdollisuutta investoida mm. päästöjä vähentävään teknologiaan. Talouden toipuessa päästöoikeuksien hinnat voisivat ampaista liian ylös, kun oikeuksista tulisi pulaa, mikä voisi osaltaan hidastaa elpyvää talouskasvua.

Ilmasto- ja energiapolitiikan tähtäin vuoteen 2030

Kansainvälisen ilmastosopimuksen viipyessä EU:ssa on nyt keskityttävä vuoden 2020 jälkeisiin tavoitteisiin. Vuoteen 2030 mennessä energiantuotannon rakenteeseen tarvitaan suuria muutoksia, mutta investointien toteutuminen edellyttää mahdollisimman vakaata ja pitkäjänteistä politiikkaa. Komission vuonna 2011 laatimat 2050-tiekartat ovat tähän hyvä apuväline ja keskustelun avaus, Ohlström toteaa.

–  Vuoden 2020 jälkeiselle ajalle on sovittava pelkästään yksi päätavoite eli kasvihuonekaasujen vähennysvelvoite. Sen saavuttamiseksi jäsenmaiden on voitava vähentää päästöjä mahdollisimman joustavasti ja kustannustehokkaasti, kansalliset olosuhteet huomioiden.

–  Rinnakkaisia ja päällekkäisiä sitovia velvoitteita ei siksi pidä asettaa. Toki tarpeen mukaan voi laatia ohjeellisia suuntaviivoja uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden osalta.

Päällekkäisten tavoitteiden ongelma nähtiin jo vuoden 2020 velvoitteissa, Ohlström muistuttaa.

– Päästövähennysten kustannukset kasvavat, kun päällekkäiset tavoitteet rajoittavat käytettävää keinovalikoimaa. Suomikin saavuttaisi omat päästötavoitteensa edullisemmin, ellei tarvitsisi samanaikaisesti tavoitella uusiutuvan energia 38 % osuutta.

Lisätiedot:
johtava asiantuntija Mikael Ohlström, puh  050 468 1022 , mikael.ohlstrom@ek.fi

Kommentit

Kommentoi